Siirry sisältöön

Etelä-Suomen Liikkuva koulu -palkinto Hattulan kunnalle

Etelä-Suomen aluehallintoviraston tiedote 16.11.2016

Etelä-Suomen alueellinen Liikkuva koulu -palkinto on tänä vuonna myönnetty Hattulan kunnalle. Valinnan suoritti Etelä-Suomen aluehallintovirasto liikunnan aluejärjestöjen esitysten pohjalta. Palkinnon suuruus on 2 500 euroa, ja se on tarkoitettu oppilaiden tai koko kouluyhteisön liikkumisen edistämiseen. Palkinto myönnetään veikkausvoittovaroista.

Hattulan kunta on kehittänyt pitkäjänteisesti ja määrätietoisesti koulujen toimintakulttuuria liikunnallisemmaksi. Liikkuva koulu -toiminta on lähtenyt liikkeelle vuoden 2012 Koliko-hankkeesta, jolloin aloitettiin asenteiden ja käytäntöjen muutos. Koliko-hankkeesta saadut kokemukset ovat myös kannustaneet kuntaa lähtemään mukaan Liikkuva koulu -ohjelmaan nykyisessä laajuudessa. Kunta on mm. palkannut kokopäiväisen työntekijän, joka pystyy panostamaan kehittämistyöhön.

Liikkuva koulu -hanke alkoi Hattulassa vuonna 2015 ja samana vuonna toteutettiin myös liikunta- ja urheilujärjestö Valon kanssa Hattulan lähiliikuntapaikkojen kehittämisprojekti. Koulupihojen ja toimintakulttuurin kehittäminen ovat siis kulkeneet alusta alkaen yhdessä. Sivistysyksikön sisäinen rakennemuutos on tiivistänyt kunnan sisäistä yhteistyötä ja helpottanut hankkeen toteutusta.

Näkyvimmät onnistumiset liittyvät innostamiseen, piristämiseen ja oppilaiden kuuntelemiseen. Alakoululaisten välituntien kehittäminen on ollut isossa osassa Liikkuva koulu -toimintaa myös Hattulassa. Uudet välineet ja oppilaiden keksimät aktiviteetit ovat tehneet välitunneista hauskempia ja aktiivisempia. Pekolan koulun opettajien mukaan: "Nujakointi on vähentynyt ja yhteisöllisyys on lisääntynyt. Tämä näkyy muun muassa siinä, että eri luokka-asteiden oppilaat leikkivät yhdessä. Kun välineitä ja toimintoja on enemmän, niin jokaiselle porukalle löytyy jotain tekemistä." Nihattulan koulun välkkärit taas ovat sitä mieltä, että "kaikki liikkuu enemmän ja kaikilla on hauskaa".

Palkinto luovutettiin Hattulassa järjestetyssä Etelä-Suomen Liikkuva koulu -seminaarissa tänään 16.11. Tilaisuuteen osallistui noin sata koulupäivän aikaisen liikunnan edistämisestä kiinnostunutta.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston tukemissa Liikkuva koulu -hankkeissa on mukana lukuvuonna 2016 - 2017 kaikkiaan 51 kuntaa.

 

Lisätietoja: 

Etelä-Suomen AVI: ylitarkastaja Kristian Åbacka, puh. 0295 016 537, etunimi.sukunimi@avi.fi
Hämeen Liikunta ja Urheilu: lasten ja nuorten liikunnan aluekehittäjä Hannamari Laitinen,
puh. 0207 482 612, etunimi.sukunimi@hlu.fi

Hattulan kunta: liikuntakoordinaattori Tristan Fay, puh. 050 322 3484
etunimi.sukunimi@hattula.fi
www.liikkuvakoulu.fi

 

Kunnanvirasto:
Pappilanniementie 9, 13880 Hattula
hattulan.kunta@hattula.fi

Kunnan palvelupiste:
050 577 8722
palvelupiste@hattula.fi
Avoinna ma-pe 8-15

Tilavaraukset:
timmivaraukset@hattula.fi

chevron-down linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram