Siirry sisältöön

Hattulan kunta käynnistää Suomi 100 –juhlavuoden Legoin!

Alkanut vuosi on merkittävä Suomelle. Myös Hattulassa on vuoden mittaan luvassa monenlaista mielenkiintoista tapahtumaa ja tempausta, joita on järjestämässä värikäs joukko eri toimijoita. Hattulan kunta käynnistää juhlavuoden rakastettujen Legojen saattelemana. 11. maaliskuuta Juteinikeskuksella (Opinkuja 2, 13720 Parola) järjestettävä upea Lego-näyttely kiinnostaa varmasti perheen pienempiä, mutta on suunnattu ihan kaikille. Isät, äidit, mummit ja vaarit ovat yhtälailla tervetulleita ihastelemaan Legoja yhdessä pienempien kanssa. ”Yhdessä” kuten Suomi 100 –juhlavuoden teemaankin sopii.

"Mielenkiintoiset tapahtumat ovat omiaan vahvistamaan yhteisöllisyyttä ja elinvoimaa."

Legot eivät ole vain lasten leluja, vaan pitkäaikainen ja aikaa kestävä ilmiö, joka kiehtoo sukupolvesta toiseen. Lego-näyttelyn Juteinikeskukselle tuo Lego-palikoiden erikoisliike Pii Poo Oy, joka on ollut järjestämässä isojakin valtakunnallista huomiota keränneitä Lego-näyttelyitä. Esimerkiksi viime lokakuussa Espoon Otahallissa.

Hattulassa maaliskuussa luvassa on näyttely, joka koostuu Lego-kaupungista, erilaisista Lego-figuureista ja rakennelmista, Lego-merestä, josta voi ostaa osia omien Lego-luomusten toteuttamiseksi, pientä kilpaa ja tuotemyyntiä. Lisäksi tavoitteena on esittää Lego-elokuva projektorin kautta.

Lego-näyttelyä ei osu kohdalle ihan joka päivä, joten paikalle kannattaa tulla kauempaakin. Tilaisuus on täysin avoin. Kaikki yksityiskohdat eivät tietenkään ole vielä ratkenneet, mutta suosittelemme seuraamaan kunnan tiedotusta. Päivä kannattaa kuitenkin merkata ylös jo tässä vaiheessa ja vinkata näyttelystä kaverillekin. Lämpimästi tervetuloa Legojen pariin Hattulaan maaliskuussa!

Kunnanvirasto:
Pappilanniementie 9, 13880 Hattula
hattulan.kunta@hattula.fi

Kunnan palvelupiste:
050 577 8722
palvelupiste@hattula.fi
Avoinna ma-pe 8-15

Tilavaraukset:
timmivaraukset@hattula.fi

chevron-down linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram