Hattulalle hankerahaa varhaiskasvatuksen oppimisympäristöjen kehittämiseen
Hattulan varhaiskasvatus on saanut opetushallitukselta hankerahoituksen ajalle syyskuu 2017 – elokuu 2019. Hankkeen nimi on Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen varhaiskasvatuksessa 2017. Hankkeen työnimi on InnoVaka 2017.
Hankkeella tuetaan tietoisesti avointen / muuntuvien ja pedagogisten oppimisympäristöjen kehittämistä, jotka edistävät lasten kehitystä ja oppimista, aktiivista toimijuutta sekä hyvinvointia. Yhtenä hankkeena neljästä tavoitteesta on myös varhaiskasvatuksen teknisen toimintaympäristön kehittäminen ja TVT-portaiden laatiminen. Tämän lisäksi huoltajien ja henkilöstön osallisuus sekä vaikuttamismahdollisuudet hankkeen eri vaiheissa ovat merkittävät.
Hankkeen yhteistyökumppaneina ovat varhaiskasvatuksen perheet, HAMK, Hattulan kunnan tekninen toimi ja ICT-tuki.