Hattulan ja Hämeenlinnan jätehuolto Kiertokapulan hoidettaviksi
Kiertokapula alkaa hoitaa Hattulan kunnan ja Hämeenlinnan kaupungin seka-, kuiva- ja biojäteastioiden tyhjennyksiä sekä jätehuoltoon liittyvää asiakaspalvelua ja laskutusta. Jätehuollon aloitus on jaettu kahteen osaan. 1.10.2018 aloitetaan Hämeenlinnan länsi- ja pohjoispuolen ja Hattulan jätehuollon hoitaminen. 1.5.2019 liitetään loput alueesta Kiertokapulan palveluiden piiriin.
Kun kunnan jätehuolto on keskitetty yhdelle toimijalle, pystytään jätekuljetukset suunnittelemaan logistisesti järkeviksi, jolloin esimerkiksi ympäristövaikutukset jäävät pienemmiksi. Yksi toimija takaa myös sen, että jokaisella kuntalaisella on samat palvelut, edut ja hinnat.
Hattulan kunnassa on ollut käytössä kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus, joka on jätelautakunnan päätöksen mukaisesti päättynyt ja siirrymme kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen. Kunta olisi voinut järjestää jätteenkuljetuksen itse ja perustaa sitä varten organisaation, mutta on päättänyt antaa sopimuksella kuljetusten toteuttamisvastuun Kiertokapula Oy:n kilpailutettavaksi ja järjestettäväksi. Kiertokapula Oy:llä on pitkäaikainen kokemus ja vankka osaaminen jätteenkuljetusurakoiden hallinnoinnista, toteaa Hattulan kunnan tekninen johtaja Juha Prittinen.
On hyvä asia, että mm. ympäristövaikutukset voidaan nyt huomioida paremmin, kun kuljetukset suunnitellaan logistisesti järkevämmällä tavalla kuntarajoista riippumatta, toteaa Hämeenlinnan kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo.
Ensimmäisen alueen asuinkiinteistöille lähetetään helmikuun aikana julkinen tiedote, jossa on lisätietoa muutoksen vaikutuksista asukkaiden jätehuoltoon, miten muutoksista tullaan tiedottamaan ja mistä saa tarvittaessa lisätietoa.
Kiertokapula on saanut osoitetiedot Jätehuoltoviranomaiselta, mutta valitettavasti kaikki tiedot eivät ole ajantasaisia. Saatujen osoitteiden perusteella lähetetään urakan ensimmäisessä vaiheessa Kiertokapulan palveluiden piiriin liittyville uusille asiakkaille kevään aikana osoitteellinen tiedote, jossa olevat tiedot tulee tarkistaa. Mahdollisista virheellisistä tiedoista ilmoitetaan Kiertokapulan asiakaspalveluun, jotta tiedot saadaan korjattua. Muutoin jäteastioiden tyhjennykset eivät suju syksyllä toivotusti.
Urakan toisessa vaiheessa palveluiden piiriin liittyville lähetetään vastaavanlainen tiedote syksyllä.
Kiertokapula kilpailuttaa ensimmäisen osan jätekuljetuksia parhaillaan. Kilpailutuksen tulokset julkaistaan helmikuun puolessa välissä. Tietoa kilpailutuksesta löytyy Kiertokapulan verkkosivuilta osoitteesta www.kiertokapula.fi > Kiertokapula > Julkiset kilpailutukset.
Lisätietoja medialle antaa:
Kari Mäkinen Liisa Sivusaari
toimitusjohtaja palvelupäällikkö
kari.makinen@kiertokapula.fi liisa.sivusaari@kiertokapula.fi
puh. 050 404 9370 puh. 040 549 1385