Selvennys Hattulan kunnan roolista Lopen kuntaan perustettavassa terveysasemassa
Julkisuudessa esiintyneiden virheellisten ja epäselvien tietojen korjaamiseksi toteamme seuraavaa:
Hattulan kunta on valinnut perusterveydenhuollon ja työterveyshuollon palveluntuottajaksi Pihlajalinnan tammikuussa 2018. Pihlajalinna on omatoimisesti nimennyt Hattulassa toimivan perusterveydenhuollon yksikkönsä Hattulan Terveydeksi. Kyseessä ei ole erillinen, yhteisomisteinen yhtiö.
Pihlajalinna ja Lopen kunta ovat tiedottaneet terveysaseman perustamisesta Lopen kunnan alueelle. Tiedotteessa kerrotaan, että Hattulan Terveys tarjoaa perusterveydenhuollon palveluita myös Lopella. Hattulan kunta ei ole ollut tietoinen hankkeesta.
Terveydenhuoltolain 48 §:n mukaan henkilö voi valita perusterveydenhuollostaan vastaavan terveyskeskuksen. Hattulan kunta on tietoinen siitä, että toinen kunta ei voi perustaa terveysasemaa toisen kunnan alueelle kuntalain kunnan yleisen toimialan perusteella. Hattulan kunta ei siis ole perustamassa Lopen kuntaan terveysasemaa. Hattulan kunnan tavoitteena on nyt ja jatkossa turvata hattulalaisten perusterveydenhuollon palvelut Hattulan kunnassa.
Katariina Koivisto, kunnanjohtaja
Anitta Leinonen, perusturvajohtaja
Kai Vesterinen, hallintoylilääkäri