Siirry sisältöön

Moderni teknologia luo uusia kuntamarkkinoinnin keinoja

Vasemmalta: yhteyspäällikkö Launo Haapamäki sekä Hamk:lta Juha-Matti Torkkel ja Tiina Ahola

Hämeen ammattikorkeakoulun Smart –tutkimusyksikkö tekee työtä pelimoottoreiden parissa ja edistää niiden sekä niihin liittyvien teknologioiden kuten virtuaalitodellisuuden hyötykäyttöä. Mitä pelimoottorit ovat ja miten niitä voitaisiin hyödyntää osana kuntamarkkinointia?

Lyhyesti kuvattuna pelimoottorit ovat alun perin pelien kehittämiseen tarkoitettuna kehitysalustoja, joiden käyttö on laajentunut huomattavasti pelimaailman ulkopuolelle esimerkiksi virtuaalitodellisuuden, lisätyn todellisuuden sekä 360-kuvaamisen kautta. Pelimoottorien hyödyntäminen on kuntakentällä vielä uusi ja siten laajalti tuntematon ajatus. Tältä pohjalta Hattula päätti toteuttaa pienen projektin, jonka tarkoituksena oli havainnollistaa itse teknologiaa synnyttäen ideoita siitä, miten teknologioita voitaisiin käyttää kuntamarkkinoinnissa tai esimerkiksi tilojen suunnittelutehtävissä apuna. Projektin tarkoitus oli vasta raapaista pintaa eikä siten esitellä teknologioiden tarjoamaa koko potentiaalia.

Pelimoottoriteknologiaan tutustumista ehdottanut Tuomas Nieminen katselee VR-laseilla 360-kuvaa Juteinikeskuksesta

Projektissa toteutettiin oppilastyönä Juteinikeskuksen sekä uuden terveysaseman aulatilan visualisoinnit.  Juteinikeskus kuvattiin 360-kuvina, joita tarkasteltiin Samsung-puhelimella ja Google Daydream-lasien kautta. Terveysaseman visualisoinnissa rakennustyöt olivat vielä kesken, joten tutkimusyksikkö hyödynsi pohjana suunnittelijoiden tekemää arkkitehtimallia. Kohteeksi valikoitui aulatila, jonka harjoittelija Jessi Maunula sisusti ja somisti parhaaksi katsomallaan tavalla. Lopputoteutusta pystyi ihailemaan Oculus Rift S- virtuaalilasien kautta. Lue Jessin blogikirjoitus tästä.

Opetuksena oli, että pelimoottorien mahdollistaman teknologian keinoin voidaan esitellä esimerkiksi Hattulan matkailukohteita ympäri maata tai maailmaa tavalla, jossa katsoja kokee olevansa paikan päällä. Näkymään on myös mahdollista lisätä infoa, yhteystietoja tai vaikkapa videoita. Toisaalta teknologia voi toimia kustannustehokkaana apuna esimerkiksi varhaisessa tilasuunnittelussa jo kauan ennen kuin itse rakennustöihin ryhdytään. Tiloja on mahdollista sisustaa ja muokata helposti toiveiden sekä ideoiden pohjalta, yksityiskohdat huomioiden tai yleisilmeeseen keskittyen. Projekti herätti kiinnostusta teknologian hyödyntämisestä ainakin osana matkailun kehittämistä. Tuotoksia saadaan myös kunnan käyttöön.

Visualisointi uuden Parolan terveysaseman ulkopuolelta. Teknologialla on mahdollista tuottaa haluttaessa myös yksityiskohtaisempaa sisältöä tavoitteista riippuen.

Kunnanvirasto:
Pappilanniementie 9, 13880 Hattula
hattulan.kunta@hattula.fi

Kunnan palvelupiste:
050 577 8722
palvelupiste@hattula.fi
Avoinna ma-pe 8-15

Tilavaraukset:
timmivaraukset@hattula.fi

chevron-down linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram