InnoVaka2 hanke etenee - ideat, ajatukset ja toiveet konkretisoituvat!
Tiistaina 14.1.2020 käynnistyivät päiväkoti Viiriäisen piha-aluekohtaiset työryhmät HAMKin rakennetun ympäristön opiskelijan Tiina Pirisen vetäminä. Tiina Pirinen tekee opinnäytetyönään päiväkoti Viiriäiselle pihasuunnitelman ja työryhmät mahdollistavat eri toimijoiden osallisuuden prosessissa.
Ensimmäisessä työryhmässä oli henkilökunnan edustajien lisäksi mukana vanhempaintoimikunnan puheenjohtaja Anna Uschanov sekä Hattulan kunnan rakennuttajapäällikkö Liisa Jokinen. Pihasuunnitelman on tarkoitus valmistua helmikuussa ja toteutus tapahtuu kevään 2020 aikana, niin että uudistuneen pihan avajaisia vietetään kesäkuun alussa.
Hankkeen tavoitteena on luoda Viiriäisen päiväkotiin pedagogisesti toimiva ja turvallinen piha-alue, joka tukee lasten osallisuutta, liikkumista, leikkiä ja tutkimista. Tarkoituksena on, että päiväkodin piha-alue palvelee myös laajempaa yhteisöllistä käyttöä, tavoitteena on luoda kohtaamispaikka; ”ulko-olohuone” ja toimintaympäristö lapsiperheille, nuorille sekä myös ikääntyville.
InnoVaka2 -hanke käynnistyi joulukuussa 2018 ja päättyy kesäkuussa 2020. Hanketta rahoittaa opetushallitus.
Lisätietoa hankkeesta https://innovakahattula.blogspot.com/ Hankkeen etenemistä voi seurata instagramissa https://www.instagram.com/innovakahattula/ ja twitterissä https://twitter.com/IHattula
#innovakahattula #hattulanvarhaiskasvatus #päiväkotiviiriäinen #pihaoppimisympäristönä #ophrahoittaahanketta #pihasuunnitelma #osallisuus