Ohjeet karanteeniin tai eristykseen määrätylle
Ohjeet karanteeniin tai eristykseen määrätylle
Kun sinut on määrätty karanteeniin tai eristykseen koronavirustartuntojen leviämisen hillitsemiseksi, on tärkeää, että noudatat karanteenin tai eristyksen aikana siihen liittyviä määräyksiä, etkä altista ylimääräisiä ihmisiä mahdolliselle tartunnalle.
Mitä karanteeni tai eristys tarkoittaa?
Karanteeni on tartuntatautilain mukainen toimenpide, jolla voidaan hillitä tartuntatautien leviämistä. Karanteenilla tarkoitetaan terveen henkilön liikkumisvapauden rajoittamista, sillä osa infektiosairauksista voi tarttua jo ennen varsinaisten oireiden puhkeamista. Karanteenilla estetään mahdollisen tartunnan leviäminen muihin henkilöihin.
Karanteeniin asettaminen ei automaattisesti tarkoita, että olisit saanut tartunnan. Kyseessä on varotoimenpide, jolla rajoitetaan kulkemistasi, kunnes tiedetään, onko virukselle altistuminen aiheuttanut tartunnan. Perheessäsi voi siten olla tilanne, jossa vain yksi jäsen on karanteenissa. Muu perhe voi tuolloin toimia normaalisti. Mikäli sinulle tulee karanteenin aikana oireita, ole yhteydessä sovitusti terveydenhuoltoon.
Eristyksellä puolestaan tarkoitetaan jo tartunnan saaneen potilaan eristämistä terveistä ihmisistä. Eristys voidaan toteuttaa sairaalan ohella myös kotona.
Tartuntatautilain (1227/2016) mukaan eristykseen tai karanteeniin voi asukkaita määrätä kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri. Virallinen päätös karanteenista tai eristyksestä annetaan sinulle sairaslomatodistuksena tai se tulee sinulle erikseen postissa.
Mitä eristyksen ja karanteenin aikana saa tehdä ja mitä ei?
- Karanteeniin tai eristykseen määrätyn henkilön pitää pysytellä kotioloissa. Kotiin ei saa kutsua vieraita eikä lähteä itse kyläilemään tuttavien luokse.
- Huomatkaa, että perheessänne voi olla myös jäseniä, jotka eivät ole karanteenissa tai eristyksessä. He voivat toimia normaalisti eikä seuraava ohjeistus koske heitä.
- Karanteenissa saa ulkoilla, kunhan ei ole lähikontaktissa toisten ihmisten kanssa. Ohje on pitää ulkoilmassakin noin 1-2 metrin välimatka vastaantuleviin ihmisiin.
- Sisätiloihin, kuten kauppaan, apteekkiin, terveysasemalle, työpaikalle, päiväkotiin, kouluun, kirjastoon, ravintolaan tai yleisötapahtumiin, ei karanteenin aikana saa mennä.
- Muista hyvä käsihygienia!Älä koske paljain käsin porraskäytäväsi kaiteisiin tai ovenkahvoihin. Jos viet roskia roskiin tai kirjettä postilaatikkoon, käytä käsineitä koskiessasi luukkuihin tai kahvoihin.
- Yski oikein, eli suojaa yskiessäsi suu puhtaalla nenäliinalla tai yski hihaan. Älä yski sellaisia pintoja päin, joita muut ihmiset voivat koskettaa. Koronavirus tarttuu pisaratartuntana ja elää pinnoilla tutkimusten mukaan jopa useamman päivän.
- Ruoka- tai apteekkiostosten tekemisessä kannattaa pyytää apua esimerkiksi sukulaisilta tai naapureilta. Lähikontaktia ei saa syntyä, naapuriavun tarkemmat ohjeet löydät osoitteesta https://www.hattula.fi/uutiset/hattulan-naapuriapu/
- Hattulassa kaupoilla on käytössä erilaisia kotiinkuljetuspalveluita, joiden käyttöä suosittelemme. Jos käytät kauppapalvelua, velvollisuutesi on maksaa ostokset etukäteen tai laskulla ja sopia niiden jättämisestä asunnon ulkopuolelle. Lähikontaktia ei saa syntyä.
- Myös apteekkipalveluita käyttäessäsi velvollisuutesi on maksaa ostokset etukäteen tai laskulla ja sopia niiden jättämisestä asunnon ulkopuolelle. Lähikontaktia ei saa syntyä.
Ruokahuolto karanteenin tai eristyksen aikana
- Hattulan kaupoista K-Kauppa tarjoaa kotiinkuljetuspalvelua, jolloin ostokset voi tilata ja maksaa verkossa osoitteessa https://www.k-ruoka.fi/kauppa (Toimitusajat tällä hetkellä noin 1-2 päivää)
- Ostosten keräily ja kotiinkuljetuspalvelua tarjoavat ainakin
- Hatusen Liikenteen ja K-Kaupan yhteistyössä tarjoama keräily ja kotiinkuljetuspalvelu. Tilaukset soittamalla numeroon 0400 017 022 tai myynti@hatusenliikenne.fi
- Koti- ja hoivapalvelu Piia Hämäläinen. Tilaukset soittamalla numeroon 040-5144122
- Senjori Kotiapu. Tilaukset soittamalla numeroon 050-3229273 tai www.senjori-kotiapu.fi
- Tilaukset soittamalla numeroon 050 312 2345 tai asiakaspalvelu@kuljetuskaveri.fi
- Apteekkiin tilauksen voi tehdä soittamalla etukäteen ja voit saada lääkkeiden mukana laskun. Tilaukset ja tiliasiakkuuden perustamiset soittamalla numeroon 03 656 261.
- Jos käytät kauppapalvelua, velvollisuutesi on maksaa ostokset etukäteen tai laskulla ja sopia niiden jättämisestä asunnon ulkopuolelle.
Tartuntatautipäiväraha varmistaa toimeentulon karanteenin ja eristyksen aikana
Tartuntatautipäivärahaa eristyksen ja karanteenin aikana maksaa Kela, jonka antamat ohjeet löytyvät kokonaisuudessaan Kelan sivulta: Tartuntatautipäiväraha. Sivujen kautta voi myös täyttää hakemuksen päivärahasta sähköisesti. Tarvitset hakemukseen
- Kunnan tartuntataudeista vastaavan lääkärin antaman päätöksen työstä poissaolosta tai
- A-lääkärintodistuksen, jossa on vastaavat tiedot työstä poissaolosta ja jonka on allekirjoittanut tartuntataudeista vastaava lääkäri.
- Lisäksi hakemukseen pitää täyttää työnantajasi yhteystiedot. Kela pyytää työnantajaltasi tiedot ansionmenetyksen määrästä.
Tartuntatautipäiväraha korvaa ansionmenetystä, jos sinut on määrätty olemaan poissa työstäsi, karanteeniin tai eristykseen tartuntataudin leviämisen estämiseksi. Voit saada tartuntatautipäivärahaa, vaikka et ole työkyvytön.
Alle 16-vuotiaan lapsen huoltajana voit saada tartuntatautipäivärahaa, jos lapsesi on määrätty olemaan kotona tartuntataudin vuoksi etkä voi siksi mennä töihin.
Kelan asiointipalvelusta näet tartuntatautipäivärahasi seuraavan maksupäivän. Tartuntatautipäivärahaa maksetaan niin kauan kuin päätös työstä poissaolosta, karanteeni tai eristäminen jatkuu. Tartuntatautipäivärahaa verotetaan kuten sairauspäivärahaa.
Lisätietoja päiväraha-asioista sekä hakemuksen täyttäminen
Kelan sivulta Tartuntatautipäiväraha