Siirry sisältöön

Päiväkotiryhmä Hilpereiden yhteistyö kotona olevien lasten kanssa

Vuoden alussa perustimme Hilpereiden ryhmän vanhemmille Instagram-tilin. Sieltä vanhemmat ovat voineet jo muutaman kuukauden seurailla Hilpereiden ryhmän arjen puuhia.

 

Hilpereiden instagram

Instagram alustana on ollut vanhemmille alusta saakka mieleinen reaaliaikaisuuden ja helppokäyttöisyytensä ansiosta.

Maaliskuussa iskeneen poikkeustilanteen takia lähes kaikki ryhmämme lapset jäivät kotihoitoon. Jo ensimmäisten päivien jälkeen ryhmämme puhelimeen oli tullut lapsilta ääniviestejä, videoita ja kuvia lasten puuhista kotona sekä kuulumisia.

Jo syksystä saakka osa Hilpereiden viikoittaista arkea on ollut Jänistarinat (ymmärtävän kuuntelemisen ohjelma). Lasten jäädessä pois hoidosta tarinoita oli jäljellä enää kaksi. Tarinat ovat olleet lapsille tärkeitä ja pohdimme miten saamme tarinan päätökseen jos loppu keväämme jääkin poikkeustilan takia vajaaksi.

Jänisposti

Toimivan alustan ollessa valmiina syntyi ajatus pitää kotona oleville lapsille arkea yllä ja lähettää heille tuttuja puuhia myös kotona katsoviksi.

Instagram alustana mahdollistaa erilaisia tapoja jakamiseen ja ensimmäisenä jaoimme Jänistarinoista seuraavan osan live-lähetyksenä.

Tästä innostuneena päätimme, että laitamme lapsille jakoon mukavia puuhia 3-4 kertaa viikossa.

Olemme videoineet askarteluohjeita, lukeneet ääneen kirjaa, tehneet pöytäteatteria sekä jakaneet kuvina mm. kuvasuunnistuksen.

Tulevien viikkojen suunnitelmissa on saattaa Jänistarinat päätökseen, ylläpitää lasten viittomataitoa viitottujen laulujen avulla sekä lähettää erilaisia tehtäviä ja puuhia perheille yhteiseksi tekemiseksi niin sisälle kuin ulos.

Näin kotona olevat lapset ovat saaneet olla mukana vuoden aikana tutuiksi tulleissa puuhissa ja pitää kiinni edes pienestä osasta tavallisia päiväkotijuttuja.

Kunnanvirasto:
Pappilanniementie 9, 13880 Hattula
hattulan.kunta@hattula.fi

Kunnan palvelupiste:
050 577 8722
palvelupiste@hattula.fi
Avoinna ma-pe 8-15

Tilavaraukset:
timmivaraukset@hattula.fi

chevron-down linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram