Siirry sisältöön

Tietoa uimarantojen levätilanteesta

Hämeenlinnan uimarannoilla tehty havaintoja sinilevistä

 

Hämeenlinnassa ja Hattulassa viranomaisvalvonnassa on 24 uimarannan veden laatu. Valvottavista uimarannoista yleisiä uimarantoja on kahdeksan, joista yksi sijaitsee Hattulassa ja seitsemän Hämeenlinnassa. Yleisten uimarantojen uimaveden laatutiedot toimitetaan Euroopan komissiolle. Pieniä yleisiä uimarantoja on 16, joista neljä sijaitsee Hattulassa ja 12 Hämeenlinnassa.

 

Uimarantojen valvontaan kuuluvat valvontasuunnitelman mukaiset tarkastukset ja vesinäytteet. Näytteitä otetaan noin kerran kuukaudessa yhteensä kolme tai neljä. Uimavesinäytteistä tutkitaan suolistoperäistä saastumista kuvaavien bakteerien määrää. Lisäksi näytteenottaja seuraa silmämääräisesti syanobakteerien eli sinilevien esiintymistä ja tarkkailee uimaveden yleistä tilaa.

 

Hämeenlinnan kaupungin viranomaispalvelut on ottanut tämän uimakauden (15.6.-31.8.2020) ensimmäiset uimavesinäytteet. Yleisten uimarantojen ensimmäiset näytteet otettiin kaksi viikkoa sitten. Pieniltä yleisiltä uimarannoilta näytteet otetiin tällä viikolla. Yleisten uimarantojen näytetulokset ja myös osa tällä viikolla otetuista näytteistä on valmistunut. Valmistuneiden tulosten perusteella uimavesi alitti uimavedelle asetetut mikrobiologiset toimenpiderajat kaikissa näytteissä eli vesi on uimakelpoista. Tällä viikolla uimaveden lämpötila vaihteli välillä 17,5 - 23,5 °C.

 

Uimarantakohtaiset vesinäytetulokset päivitetään Hämeenlinnan kaupungin verkkosivuille kohtaan Näytteenottosuunnitelma ja tulokset kesälle 2020.

 

Syanobakteereita eli sinilevää havaittiin tällä viikolla kolmella rannalla. Vähäisiä määriä sinilevää oli Kankaistenjärven, Matkolammin ja Ormajärven Untulan uimavesissä. Valvontaa tehostettaan lisäämällä tarkastuskäyntejä, kun uimavedessä havaitaan syanobakteereita. Sinilevätilanne saattaa vaihdella nopeasti eikä yhdessä paikassa tehty havainto kuvaa koko järven tilaa. Tästä syystä viranomaispalvelut suosittaa, että uimarit tarkistaisivat silmämääräisesti uimaveden laadun aina ennen kuin menevät uimaan. Lisätietoja syanobakteereista saa ympäristöhallinnon ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta.

 

Uimarannalla tiedotetaan, jos uimaveden laatu muuttuu niin, että siitä voi olla haittaa uimarin terveydelle. Tarvittaessa annetaan ohjeita tai asetetaan uintirajoituksia, joita on esimerkiksi tilapäinen uintikielto.

 

Uimarannoilla oleilevat linnut aiheuttavat haittaa uimarannalla. Lintuja kannattaa mahdollisuuksien mukaan häiritä. Lintuja ei myöskään kannata ruokkia.

 

Koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi suositellaan, että uimarannoilla noudatetaan yleisiä hygieniasta sekä turvallisuudesta annettuja suosituksia ja ohjeita. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry:n laatima uimarantaetiketti löytyy uimarantojen ilmoitustauluilta. Uimarantojen ylläpitoa on myös tehostettu hygieniatason parantamiseksi.

 

Uimakaudella 2020 valvontaan kuuluvat uimarannat:

 

Hämeenlinnassa

Yleiset uimarannat: Ahvenisto, Alajärvi Tervaniemi, Aulangonjärvi Kihtersuo, Hauhonselkä Pappilanaro, Ormajärvi Sankolan ranta, Pannujärvi ja Vanajavesi uimahallin ranta

Pienet yleiset uimarannat: Aulangonjärvi ulkoilumaja, Kahtoilampi, Kankaistenjärvi, Katumajärvi Idänpää ja OTK:n ranta, Matkolammi, Ormajärvi Untulan ranta, Suolijärvi Kirkkoranta, Teuronjärvi, Vanajaveden Lepaanrannan ulkoilumaja ja Sairion ranta sekä Äimäjärvi urheilukentän ranta

 

Hattulassa

Yleinen uimaranta: Vanajavesi Herniäinen

Pienet yleiset uimarannat: Armijärvi Nihattulan ranta, Lehijärvi Kalkkonen sekä Vanajavesi Eerolan ja Pappilannimen rannat

 

Lisätietoja: terveystarkastaja Päivi Lindén, puh. 040 5236772, paivi.linden@hameenlinna.fi, www.hameenlinna.fi

Kunnanvirasto:
Pappilanniementie 9, 13880 Hattula
hattulan.kunta@hattula.fi

Kunnan palvelupiste:
050 577 8722
palvelupiste@hattula.fi
Avoinna ma-pe 8-15

Tilavaraukset:
timmivaraukset@hattula.fi

chevron-down linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram