Päällystystyö Lepaalla
Hattulan kunta pahoittelee, että päällystystyön peruuntuminen Lepaan alueella on aiheuttanut epätietoisuutta asukkaiden keskuudessa. Työ peruutettiin 25.8.2020, vaikka niihin oltiin jo näkyvästi valmistautumassa.
Hattulan kunnan tekninen lautakunta päätti 18.8.2020 tilata Lepaan asemakaava-alueen katujen päällystystyön. Rahat urakkaan oli tarkoitus siirtää uudisrakentamisesta, koska mm. koulurakentaminen ei ole edennyt suunnitellussa aikataulussa. Kyseessä oli talousarvion muutos, joka edellyttää myös kunnanvaltuuston hyväksynnän. Töitä ei voi aloittaa ilman valtuuston hyväksyntää. Työ oli tilattu liian aikaisin.
Kunnanhallitus käsitteli asiaa 24.8.2020 ja päätti, ettei se esitä kunnanvaltuustolle talousarvion muutosta hyväksyttäväksi tässä kohdassa. Perusteena on vallitseva epävarma taloudellinen tilanne. Lopullisen päätöksen tekee kunnanvaltuusto 9.9.2020.
Virustilanteesta aiheutunut yleinen taloudellisen tilanteen merkittävä heikentyminen sekä kehityksen ennustamattomuus pakottavat kunnan harkitsemaan tarkasti kaikkia tarpeellisiakin investointeja. Hattulan kunnan talous 2020 on ajautumassa alijäämäiseksi ja tämän vuoksi on ryhdytty ennakoiviin toimenpiteisiin. Tavoite on, että alijäämä jää mahdollisimman pieneksi. Kunnan on tarkasti harkittava, mihin rahat käytetään. Ensiksi pitää varmistaa, että pakolliset asiat kyetään hoitamaan. Pakollisia asioita ovat mm. koulut, päiväkodit ja palvelutalot.
Kunnanhallitus kuitenkin esitti Lepaan päällystystyön määrärahavarauksen huomioon ottamista vuoden 2021 talousarviovalmistelun yhteydessä. Vuoden 2021 talousarviosta kunnanvaltuusto päättää marraskuun 2020 kokouksessaan.
Pekka Järvi
Vs kunnanjohtaja