Koronavirustilanne on heikentynyt nopeasti Kanta-Hämeessä
Hämeenlinnan alueella koronavirustilanne on heikentynyt nopeasti. Havaitut tartunnat ovat aiheuttaneen massa-altistumisia ja tällä hetkellä mahdolliselle tartunnalle altistuneita henkilöitä on määrättynä karanteeniin noin 250.
Aiemmin tiedotettujen koulu- ja urheiluyhteyksien lisäksi tartunnalle on voinut altistua erityisesti sunnuntaina 13. syyskuuta Hämeenlinnan kirkossa kello 10 pidetyn jumalanpalveluksen aikana. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri pyytää kyseiseen tilaisuuteen osallistuneita hakeutumaan koronatestiin, jos tartuntaan viittaavia oireita ilmenee.
– Jokaisen seudulla liikkuvan on syytä nyt joka tapauksessa kiinnittää korostuneesti huomiota käsihygieniaan sekä pitää turvavälejä muihin ihmisiin. Jos turvavälien pitäminen ei ole mahdollista, on suositeltavaa käyttää kasvomaskia. Testaukseen on syytä hakeutua, jos kokee hengitystie- tai muita koronaan liitettyjä infektio-oireita, kuten kuume, haju- tai makuaistin menetystä ja ripulointia, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Järvelä muistuttaa.
– Tällöin tulee olla myös vastuullinen ja testitulosta odottaessa tai oireisena negatiivisen tuloksen saatuaankaan ei missään nimessä pidä altistaa muita infektioille. Myös Koronavilkku-sovelluksen lataaminen on erittäin suositeltavaa, johtajaylilääkäri lisää.
Jossain määrin heikentynyt tilanne korostaa meidän jokaisen henkilökohtaista vastuuta ja tarkkuutta taudin leviämisen estämisessä. Yksi toimenpide on Koronavilkku-sovelluksen asentaminen. Sovelluksesta ja sovelluksen asentamisesta saa lisätietoja osoitteesta https://koronavilkku.fi
Sairaanhoitopiirin tiedotteen asiasta pääset lukemaan täältä