Siirry sisältöön

Pekolan koulussa siirrytään etäopetukseen maanantaista 21.9. alkaen

Pekolan koulussa siirrytään etäopetukseen maanantaista 21.9. alkaen. Poikkeukselliset opetusjärjestelyt jatkuvat tällä tietoa 28.9. saakka. Vuosiluokat 1, 5 ja osa kolmannen luokan oppilaista sekä muutama aikuinen on asetettu karanteeniin tartuntatautiviranomaisen päätöksellä liittyen koronavirusaltistumiseen. Kaikkiin niihin perheisiin, joissa altistumista on tapahtunut, on oltu yhteydessä.

 

Muut koulun oppilaat siirretään etäopetukseen tilanteessa, jossa opetuksen järjestäjä ja terveysviranomaiset ovat todenneet sen olevan välttämätöntä, koska opetuksen järjestämisessä ei pystytä noudattamaan tartuntatautiviranomaisen päätökseen sisältyvää ohjeistusta opetustilojen turvallisesta käyttämisestä. Tällä hetkellä myös henkilökuntaresurssi on riittämätön.

 

Luokanopettajat tiedottavat huoltajia tarkemmin oman luokkansa etäopetuksen ratkaisuista.

 

Muu koulutoiminta Hattulassa ja varhaiskasvatustoiminta myös Pekolassa jatkuu normaalisti.

 

Kuntalaisia muistutetaan kaikkialla liikkuessa turvaväleistä, hyvän hygienian noudattamisesta ja kehotetaan välttämään turhia kokoontumisia. Itsestään selvää on, että flunssaoireisena ei altisteta muita.

 

Karanteeniin määrättyjen oireettomienkin on syytä nyt pysyä perhepiirissä. Jos hengitystieoireita karanteenin aikana tulee, on syytä hakeutua koronatestiin soittamalla terveysasemalle. Mahdollinen negatiivinen testitulos karanteenin aikana ei poista eikä lyhennä karanteeniaikaa.

Kunnanvirasto:
Pappilanniementie 9, 13880 Hattula
hattulan.kunta@hattula.fi

Kunnan palvelupiste:
050 577 8722
palvelupiste@hattula.fi
Avoinna ma-pe 8-15

Tilavaraukset:
timmivaraukset@hattula.fi

chevron-down linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram