Siirry sisältöön

Hattulan kunta suosittaa rajoituksia aikuisten sisätiloissa tapahtuvaan ryhmämuotoiseen harrastustoimintaan

Kanta-Hämeen maakunnallinen pandemiaryhmä on päättänyt antaa 28.10.2020 alkaen koronavirusepidemian kiihtymisvaiheessa suosituksen liittyen aikuisten (yli 18-vuotiaiden) ryhmäharrastustoimintaan.

Suositus noudattaa valtioneuvoston linjausta asiassa. Periaatteena linjauksessa on, että kaikenikäisten ryhmäharrastustoiminta on järjestettävä siten, että osallistujien ja seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa. Pandemiaryhmän suosituksessa otetaan kantaa vain aikuisten ryhmäharrastustoimintaan.

 

Kanta-Hämeeseen suositellaan sovellettavaksi seuraavia käytäntöjä

Mikäli suosituksesta huolimatta päädytään jatkamaan ryhmäharrastusta, johon liittyy lähikontakteja, tulee huomioida erityisesti seuraavat asiat:

  • ellei yksin tekeminen ole mahdollista, suositus on pienin mahdollinen ryhmäkoko,
  • on pyrittävä ryhmien pitämiseen samana vähintään kaksi viikkoa tai koko kiihtymisvaiheen,
  • on noudatettava tiukkaa oirekuria eli pienimmistäkin oireista jäädään kotiin,
  • harrastukseen tultaessa ja sieltä lähtiessä, pukuhuoneissa ja muissa vastaavissa tilanteissa muistetaan maskien käyttö, turvavälit ja käsihygienia, ja
  • harrastustilojen ja -välineiden huolellisesta hygieniasta ja siivouksesta huolehditaan.

 

Lisäohjeita riskien alentamiseksi yleisesti sisäharrastuksiin liittyen

  • Mikäli henkilöllä on useampi ryhmäharrastus, suositellaan että epidemian kiihtymisvaiheen ajaksi hän valitsee itselleen tärkeimmän harrastusryhmän ja pitää taukoa muista harrastuksista. Tällä voidaan rajata yksittäisen kokoontumisen lisäksi myös ryhmien välillä tapahtuvien altistusten laajuutta.
  • Mikäli itsellä tai samassa taloudessa asuvalla on flunssaan tai koronaan sopivia oireita, harrastukseen ei mennä.
  • Oireileva harrastaja tai samassa taloudessa asuva hakeutuu aina testiin. Testissä käynyt henkilö on kotonaan karanteenin omaisissa olosuhteissa, kunnes saa negatiivisen testituloksen.
  • Harrastusryhmien vaihtuessa on hyvä pitää 15 min tauko ryhmien välille siirtymätilanteeseen, ryhmien välisten altistusten vähentämiseksi.
  • Mikäli ryhmäkokoa pienennetään ryhmää jakamalla, jaettujen ryhmien osallistujat pidetään samana ryhmien välistä vaihtuvuutta aiemmin kuvatuista syistä rajaten.
  • Mahdollisten tartuntojen tai altistusten jäljittämisen helpottamiseksi ryhmäharrastuksen järjestäjä tai tilojen ylläpitäjä tallentaa päivittäin tiedot ryhmäharrastukseen osallistuneista tai tilojen käyttäjistä. Henkilötietojen kerääjä toimii rekisterinpitäjänä ja on vastuussa henkilötietojen käsittelystä asiaa koskevien tietosuojasäädösten mukaisesti. Tartuntojen ja altistusten jäljittämisen mahdollistamiseksi tallenteita suositellaan säilytettävän 14 vuorokautta.

 

Muita erityishuomioita

  • Suositus ei ota kantaa kilpaurheiluun, vaan lajiliitot auttavat seuroja järjestämään toiminnan turvallisesti
  • Hattulan kunnan tiloissa järjestettävän harrastustoiminnan suhteen tilojen käytön rajaamisesta tai sulkemisesta päättää kunta.

 

Hattulan kunnan tiloissa tapahtuva toiminta

  • Aikuisten ryhmäliikunta, jossa ei voida noudattaa turvavälejä ja hygieniaohjeita, keskeytetään toistaiseksi. Keskeytys ei koske kilpaurheilua, vaan lajiliitot auttavat seuroja järjestämään toiminnan turvallisesti
  • Keskeytys huomioidaan tilamaksuissa.
  • Toiminnan keskeyttäminen tulee vahvistaa: paivi.vuori@hattula.fi
  • Juteinikeskuksen liikuntahallin osalta sovitaan erityisohje:
    • Ravintola- / Ruokailutilaa ei käytetä koulupäivän ulkopuolella
    • Kioskitilaa ei käytetä toistaiseksi
    • Kulku pääoven kautta keskeytetään
    • Käytetään vain C-ovea

 

 

Hattulan kunnan järjestämä aikuisten ryhmätoiminta

  • Aikuisten ryhmäliikunta, jossa turvavälejä ja hygieniaohjeita ei voida noudattaa keskeytetään toistaiseksi. Ryhmiä tiedotetaan erikseen keskeytyksestä ja se huomioidaan maksuissa.
  • Turvavälein pienryhmissä tapahtuva senioriliikuntatoiminta jatkaa toimintaansa
  • Terveyskeskuksen fysioterapiatilassa, Pekolan kuntosalissa ja Yläkoulun kuntosalissa tulee kiinnittää erityistä huomiota hygieniaan ja omatoimipuhdistukseen. Ryhmäkokoja pienennetään tarvittaessa
  • Nuorisotyön alaisen toiminnan osalta oma tila- ja toimintokohtainen erillinen erityisohje ohjaajille ja edelleen nuorille
    • Tilaillat jaoteltu kouluasteiden mukaan:
      • maanantaisin: 7.-9.luokkalaiset
      • keskiviikkoisin: toisen asteen opiskelijat
      • perjantaisin: 7.-9.luokkalaiset
    • Toimitaan suljetuin ovin, maksimi ryhmäkoko 20 nuorta

 

 

Hattulan kunta tiedottaa, mikäli Kanta-Hämeen epidemiatilanne siirtyy leviämisvaiheeseen ja aiempaa rajoittavampia toimia tarvitaan. Vastaavasti palattaessa epidemiatilanteessa perustasolle, rajoituksista luovutaan ja asiasta tiedotetaan.

 

Pandemiaryhmän tiedote Kanta-Hämeen keskussairaalan sivuilla

 

Viim. päivitetty 27.10.2020

Kunnanvirasto:
Pappilanniementie 9, 13880 Hattula
hattulan.kunta@hattula.fi

Kunnan palvelupiste:
050 577 8722
palvelupiste@hattula.fi
Avoinna ma-pe 8-15

Tilavaraukset:
timmivaraukset@hattula.fi

chevron-down linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram