HATTULAN NUORILLE UUDET TILAT
Kunta on allekirjoittanut vuokrasopimuksen Suomen Tieturva Oy:n kanssa Verstaantie 1:ssä sijaitsevasta 200 m2 kiinteistöstä. Näin jo viime keväänä alkanut uusien nuorisotilojen etsintä on vihdoin päättynyt. Tällä hetkellä yläkoulun tiloissa oleva nuorisotila Nurtsi sekä Viertotien varrella toimiva nuorten Moottoripaja siirtyvät uusiin ja asianmukaisiin tiloihin. Moottoripaja aloittaa siirtymisen jo ensi viikolla. Seuraavien viikkojen aikana tullaan kiinteistössä tekemään joitakin muutostöitä, joiden suunnitteluun myös nuoret osallistuvat.
Kun tilat ovat valmiit, järjestetään naapurustolle tervetulotilaisuus, missä nuorisotilan toimintaa esitellään sekä sovitaan pelisäännöistä.
Vt. kunnanjohtaja
Pekka Järvi