Siirry sisältöön

Hattula ja Ukrainan tilanne

Kunta on vastaanottanut joitakin kysymyksiä, jotka liittyvät vallitsevaan yleismaailmalliseen tilanteeseen. Esitettyihin kysymyksiin yritän tässä antaa joitakin vastauksia.

 

Kysymys: Pitääkö olla huolissaan?

Huolissaan on syytä olla Euroopan yleisestä turvallisuustilanteesta sekä erityisesti hyökkäyksen kohteeksi joutuneiden ihmisten pärjäämisestä. Suomeen tai Hattulaan ei kuitenkaan tässä tilanteessa kohdistu sellaista uhkaa, että meidän pitäisi paikallisesta turvallisuudesta olla huolissamme.

 

Kysymys: Missä ovat Hattulan väestönsuojat?

Väestönsuojia on rakennettu isompiin rakennuksiin ja ne ovat yleensä tarkoitettu ko. rakennuksen käyttäjille. Maaseudulla ja omakotialueilla ei väestönsuojia ole. Nykyään väestönsuojia rakennetaan yli 1200 m2 kokoisiin uudisrakennuksiin (asuinrakennukset). Maaseutukunnissa viranomaiset suosittelevat suojautumaan pysymällä sisätiloissa ja sulkemalla ovet, ikkunat ja ilmastoinnin – näinhän erilaisten tulipalojen yhteydessä ohjeistetaan.

Hattulassa ei siis ole yleisiä väestönsuojia.

 

Kysymys: Miten kunta varautuu kriiseihin?

Kunta valmistautuu turvaamaan yhdessä muiden viranomaisten ja yhteistyökumppaneiden kanssa kuntalaisten toimeentulon kannalta tärkeät palvelut kaikissa tilanteissa. Näitä toimintoja ovat mm. sosiaali- ja terveyspalvelut.

Hattulan kunta osallistuu vuosittain valmiusharjoituksiin, joissa harjoitellaan toimintojen turvaamista ja tarkistetaan valmiussuunnitelmat. Tärkeä osa näitä harjoituksia on yhteistoiminta muiden viranomaisten, kuntien, järjestöjen ja yhteisöjen kanssa. Yksin ei siis turvallisuudesta huolta pidetä.

Lisäksi harjoitellaan poikkeusoloissa kunnalle tulevia uusia tehtäviä kuten esimerkiksi avustaminen evakuoinneissa, evakuoitujen vastaanottaminen, majoittaminen ja huolto. Näitä toimenpiteitä harjoiteltiin viimeksi syksyllä 2021.

 

Kysymys: Tuleeko Hattulaan ukrainalaisia turvapaikanhakijoita?

Turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminnasta vastaa Maahanmuuttovirasto. Turvapaikanhakijoiden vastaanottamista ja majoittamista varten on vastaanottokeskusverkosto, jota ylläpitävät kunnat, valtio, järjestöt ja yksityiset toimijat.

Hattulassa ei ole vastaanottokeskusta, mutta Maahanmuuttovirasto voi tilanteen niin vaatiessa kysyä myös Hattulan valmiuksia turvapaikanhakijoiden vastaanottamiseen.

Kuluneen viikon aikana Hattula on selvitellyt turvapaikanhakijoiden majoittamismahdollisuuksia, mutta Maahanmuuttovirastolta ei ainakaan toistaiseksi ole tullut yhteydenottoja.

 

Kysymys: Aikooko Hattula osallistua millään tavoin ukrainalaisten auttamiseen?

Jotkut kunnat ja kaupungit ovat päättäneet rahallisesti tukea järjestöjä, jotka tekevät humanitaarista työtä Ukrainassa. Hattulan kunnanhallitus päättää ensi maanantain kokouksessa (7.3.2022) asiasta. Viranhaltijoiden esitys on, että Hattula tukee ukrainalaisten lasten ja nuorten humanitääristä avustamista.

 

Kysymys: Miten Hattula suhtautuu venäläisiin ystävyyspaikkakuntiin?

Jotkut kunnat ja kaupungit ovat päättäneet irtisanoa yhteistyönsä venäläisten ystävyyspaikkakuntien kanssa. Hattulalla ei ole venäläisiä ystävyyspaikkakuntia.

 

Hattulassa

2.3.2022

 

Pekka Järvi

Vt. kunnanjohtaja

Kunnanvirasto:
Pappilanniementie 9, 13880 Hattula
hattulan.kunta@hattula.fi

Kunnan palvelupiste:
050 577 8722
palvelupiste@hattula.fi
Avoinna ma-pe 8-15

Tilavaraukset:
timmivaraukset@hattula.fi

chevron-down linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram