Uintikauden aloitusta osassa Vanajavettä syytä viivästyttää vapusta
Hämeenlinnan kaupungin viranomaispalveluiden tietoon on tullut useita jäteveden viemäriylivuotoja Hämeenlinnan ja Hattulan alueella. Vuotojen vaikutus kohdistuu pääasiassa Vanajaveteen. Vesinäytetuloksissa on todettu korkeita ulosteperäisten bakteerien pitoisuuksia. Viranomaispalvelut ei suosittele uimista osassa Vanajavettä tai ainakin on hyvä käydä suihkussa uinnin jälkeen ja välttää veden joutumista suuhun. Vanajaveden uintirajoitus alkaa Vanajaveden yli kulkevalta Rautatiesillalta ja jatkuu Hattulan puolelle aina Pappilanniemen Pappilansalmeen asti. Tuuloksen Suolijärveltä otetuissa näytteissä ulosteperäisten bakteerien pitoisuudet olivat pieniä eikä sinne ole tarpeen asettaa uintirajoitusta.
HS-Vedeltä saatujen tietojen mukaan poikkeukselliset jätevesivuodot johtuvat tämän vuoden kevään poikkeuksellisesta lumen määrästä ja sulannasta. Pitkittynyt runsas sulanta näkyy myös vesihuoltolaitoksilla lisääntyneinä viemäriylivuotoina.
Suomen ympäristökeskuksen mukaan Kanta-Hämeessä on tulvavaroitus. Jätevesivuotojen odotetaan vähenevän, kun tulvatilanne hellittää. Tällä hetkellä olevan poikkeuksellisen tilanteen aikana jätevesivuotojen vaikutusta seurataan viikoittaisten vesinäytteiden avulla. HS-Vesi toimittaa tulokset tiedoksi Hämeen ELY-keskukseen sekä Hämeenlinnan kaupungin ympäristönsuojeluun ja terveysvalvontaan. Tulosten perusteella viranomaiset arvioivat tilannetta ja tarvittavia toimenpiteitä.
Lisätietoja:
Hämeenlinnan kaupunki terveydensuojelu terveystarkastaja Päivi Lindén puh. 040 523 6772
Hämeenlinnan kaupunki ympäristönsuojelu ympäristöasiantuntija Hanna Tuominen puh. 050 544 2005
Hämeen ELY-keskus ylitarkastaja Mimmi Kaskenpää puh. 0295 025 173
HS-Vesi verkostopäällikkö Ari Kaunisto puh. 03 621 3721