Magnus Pohjaonki käveli lähes puolitoista miljoonaa askelta
Joukkue Magnus Pohjaonki keräsi ylivoimaisesti eniten askelia per jäsen Hattulan liikuntatoimiston järjestämässä Askel-kampanjassa. Kampanja alkoi aprillipäivänä ja päättyi vapunaattoon. Joukkueen jäsenet Mia Kuningas ja Milja Pohjamo palkittiin saavutuksestaan Hattula-mukeilla. Tiimin kuukauden tulos oli 694 422 askelta, keskimäärin kumpikin käveli huimat 23 147 askelta päivässä. Naisten askelmäärä kuukauden aikana oli yhteensä 1 388 844.
Viime vuonna joukkue – tosin eri nimellä ja yhdellä lisäjäsenellä – sijoittui toiseksi ja sai tulokseksi 670 622 askelta. Tänä vuonna naiset päättivät ottaa kampanjan hieman vakavammin ja parantaa tulostaan. Suuri apu Mian ja Miljan hyvään tulokseen oli heidän lenkittämistä vaativat koiransa. Mialla on viisi noutajaa ja Miljalla kaksi irlanninsusikoiraa.
Toiseksi eniten askelia keräsi Ilonummen taapertajat, askelmäärä 538 059. Kolmanneksi sijoittui Perhe Linnavuori, joka keräsi 521 823 askelta. Nämäkin tiimit paransivat viime vuoden tuloksiaan ja sijoituksiaan. Ilonummen taapertajat oli tuolloin kuudes ja Perhe Linnavuori kahdeksas.
Kaikkiaan kampanjan suoritti loppuun asti 27 joukkuetta, joissa oli yhteensä 140 jäsentä. Yhteisaskelmäärä oli 48 217 722. Keskimäärin osalliset kävelivät 11 480 askelta päivässä. Viime vuonna määrä oli 12 613 askelta päivässä, pudotusta yhdeksän prosenttia. Liekö koronarajoitusten löystyminen vaikuttanut.
