Päiväkuntoutus
Päiväkuntoutus on tarkoitettu Hattulan kunnassa asuville henkilöille, joilla on esimerkiksi heikentyneen muistin tai sairauden takia vaikeuksia selvitä päivittäisistä askareista kotona. Henkilöille, joilla liikkuminen kodin ulkopuolella on hankalaa sekä yksinäisille ikäihmisille, joilla virikkeet ja kontaktit toisiin ihmisiin ovat vähäisiä.
Toiminnan tavoitteena on luoda turvallinen ja asiakasta kunnioittava ilmapiiri, jossa hänellä on mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen. Asiakkaan voimavarat ovat toiminnan lähtökohtana.
Päivätoimintaan sisältyy mm. lukemista, kuntopiiriharjoittelua, pelaamista, käsitöitä, keskustelua sekä menneistä että ajankohtaisista asioista. Lisäksi vierailevia esiintyjiä, hartaushetkiä ja teema-juhlia.
Mahdollisuus päivän aikana on myös maksulliseen kampaajaan, jalkahoitoon ja hierontaan.
Päivätoimintamaksu määräytyy maksuasetuksen mukaan 20,80 €. Kuljetuksen osalta maksu on 3,40 €/suunta. Päivätoimintamaksuun sisältyy aterioista aamupala, lounas ja iltapäiväkahvi.
Päivätoimintaan tulijan tulee olla mukana
• päivän aikana otettavat lääkkeet ja mahdolliset sidetarvikkeet
• puhtaat vaihtovaatteet ja tarvittavat henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet
• omat apuvälineet
• sisäjalkineet
Päivätoiminta, hoitajat 050 5293 526