Parolan kampus
Hattulan kunnanhallitus päätti 12.9. palauttaa yhteiskoulun kampus II-hankkeen vielä takaisin valmisteluun. Tärkein peruste oli tilojen koon tarkistaminen. Mikäli rakentaisimme ”liian suuren” koulun, niin kustannukset voivat nousta yli 2023 hyväksytyn investointisuunnitelman ja se taas voisi vaarantaa palveluverkon jatkohankkeet.
Hattulan kunta on strategiassa todennut muun muassa kylien elinvoimaisuuden olevan koko kunnalle tärkeä ja siksi myös kyläkoulujen säilyttäminen on keskeinen tavoite. Kuten hyvin tiedämme myös ne vaativat jatkovuosina investointeja ja niihinkin pitää euroa riittää.
On hyvin todennäköistä, että tässä vaiheessa Kampus II-hanke ei tule sisältämään uutta liikuntatilaa. Vanhalla salilla on siis mentävä ainakin muutama vuosi eteenpäin. Liikuntatilojen kohdalla otetaan harkittavaksi myös yksityisillä investoinneilla rakennettava liikuntahalli.
Kampus I valmistui kaksi vuotta sitten ja hanke onnistui hyvin, jopa alittaen siihen varatun määrärahan. Parhaillaan rakennettava uusi lukiokin vaikuttaa olevan kustannustehokkaasti toteutettu. Näin haluamme toimia myös Kampus II-vaiheen kohdalla.
Kampus II-vaihe on ollut haastava. Aluksi lähdettiin liikkeelle ajatuksella, että saneerataan vuonna 1999 käyttöönotetut tilat ja rakennetaan tarvittava ”lisäsiipi”. Suunnittelun aikana on 1999-tilojen kuntoa selvitetty ja nyt ollaan rakentamassa siis kokonaan uusia opetustiloja.
Ajallinen tavoite on, että hankesuunnitelma saadaan hyväksyttyä vielä kuluvan syksyn aikana.
Pappilanniemessä 13.9.2024
Pekka Järvi
Kunnanjohtaja