Siirry sisältöön

Perheiden vapaa-aika kyselyn tulokset

Perheiden vapaa-aika kysely oli vastattavissa 2.-16.10. ja kyselyyn saatiin 129 vastausta. Vastanneiden kesken arvottiin tuotepalkintoja, jotka on toimitettu voittajille. Aikuisten tiedonkeruuta täydennettiin myös lasten vastauksilla: Eskari-ikäisiltä lapsilta kerättiin tietoa viidestä ryhmästä ja kahdessa alakoulussa oppilaskunnan hallitukset suunnittelivat kouluihin omat tiedonkeruut. Kyselyiden tulokset käytiin kokonaisuudessaan läpi perheiden parissa toimivien yhteisessä työpajassa (järjestäjänä Liikkuva Perhe -ohjelma) ja tietoa välitettiin myös kohdennetusti eri vastuutahoille.

 

”On kivaa tehdä asioita yhdessä, koska vanhemmat ovat kivoja, hupsuja ja rakkaita”

Perheiden vapaa-ajan aktiviteetit

Kyselyn mukaan perheiden suosituimmat vapaa-ajan aktiviteetit ovat ulkoilu ja luonnossa liikkuminen, pyöräily ja muu arkiliikunta sekä kirjastossa käynti ja kulttuuritapahtumat. Hattulassa luontoliikunta nousi esille valtakunnallisia kyselyitä enemmän, mikä kertoo osaltaan hyvistä ulkoilumahdollisuuksista. Lasten vastauksissa lautapelien pelaaminen nousi ulkoilun ja lenkkeilyn ohella erityisen vahvasti esille perheiden yhteisenä tekemisenä. Lasten toiveena oli myös perheen kanssa yhdessä rentoutuminen ja herkuttelu sekä monipuolisesti erilaiset liikuntalajit pingiksestä airsoftiin.

Eniten mainittuja aktiviteetteja olivat metsäretket, pyöräily ja kävely.
Sanapilveen koottu perheiden liikkumismuotoja. Mitä isommalla sana on, sitä enemmän asia toistui vastauksissa.

 

Miksi perheen kanssa yhdessä tekeminen on kivaa?

Lapsilta kysyttiin myös, mikä tekee perheen kanssa yhdessä tekemisestä kivaa. Lasten vastauksissa selvästi eniten korostui perheen kanssa yhdessäolo ja kivat perheen jäsenet.

”Siinä (yhdessä tekemisessä) tulee perheaikaa”

Yhdessä tekemisessä on kivaa myös kisailu ja ulkoilu.

”On kivaa, koska voitan koko perheen”

”Saa raitista ilmaa”

Toisaalta aina ei ole kivaa – välillä perheen jäsenet voivat käydä hermoille tai yhteinen tekeminen ei ole omaan mieleen.

”Joskus siellä on tylsää, jos se ei ole mieluisaa”

 

Omatoiminen liikunta

Perheet ovat pääosin tyytyväisiä omatoimisen liikunnan harrastamisen mahdollisuuksiin ja liikuntapaikkoihin. Erityisesti monet ulkoliikuntareitit ja -kohteet nostettiin esille positiivisessa mielessä. Yksittäisiin liikuntapaikkoihin toivottiin kunnostusta ja parannuksia – nämä toiveet on välitetty liikuntapaikoista vastaaville ja otetaan huomioon liikuntapalveluiden kehittämissuunnitelmissa.

”Hiihtoladut olivat erittäin kattavat ja loisto kunnossa viime talvena. Iso kiitos näistä myös vapaaehtoisille latujen tekijöille. Frisbeegolf ja multigolf kenttiä on loistava tarjonta. Lisäksi myös mailojen vuokrausmahdollisuus on hieno lisä (kirjaston liikuntavälinelainaamo). Noissa olisi loistavat harjoitusmahdollisuudet perheille.”

 

Ohjattu tekeminen ja tapahtumat

Ohjattuihin aktiviteetteihin toivotaan lisää mahdollisuuksia, esimerkiksi kerhoja kylille ja asuinalueille sekä kädentaitoihin liittyviä kursseja. Jo olemassa olevat perheille suunnatut tapahtumat koetaan hyviksi, mutta tarjontaa voisi olla hieman enemmän. Toive ”Talvella hämärässä touhuiluja / luontopolku / nuotio” herätti innostuksen järjestää tonttutapahtuma perheille erään toisen toiveen mukaisesti arki-iltana. Seuraa uutisointia!

"Olisi kyllä tosi mielenkiintoista jos koko perhe saisi yhdessä urheilla ja liikkua, ettei kaikkeen tehdä vain juuri omassa ikäluokassa kukin"

Osa toivoi myös ulkoilumahdollisuuksien parempaa esille tuomista. Tätä kehittämistyötä on tehty liikuntareittihankkeen yhteydessä muun muassa julkaisemalla päivitetty ulkoilureittikartta, uudistamalla reittien opasteita sekä päivittämällä tulipaikkojen tietoja nettisivuille. Luontoliikunnalle on myös suunniteltu kunnan nettisivuille oma sivusto, joka tullaan julkaisemaan vuonna 2023. Perheiden toiveet uusista toiminnoista otetaan huomioon tulevan vuoden suunnittelussa.

 

Viestintä perheiden vapaa-ajan palveluista

Perheet näkevät viestinnässä parantamisen varaa ja sosiaalista mediaa sekä neuvolaa tulisi hyödyntää viestinnän kanavana enemmän. Tämä näkyy myös perheiden tietoisuudessa erilaisista jo olemassa olevista perheiden vapaa-ajan palveluista. Esimerkiksi 37 prosenttia vastaajista ei tiennyt, että kunnan liikuntatiloja voi vuokrata omaan käyttöön pientä maksua vastaan, mutta olisi kuitenkin kiinnostunut palvelusta. Jatkossa pieniä liikuntatiloja pyritäänkin kehittämään erityisesti perheliikunnan näkökulmasta. Vastaavasti 34 prosentilla ei ollut tietoa kirjaston liikuntavälinelainaamosta, vaikka kiinnostusta lainaamon käyttöön löytyykin.

"Tulisi olla selkeä viestintäkanava, jossa myös ulkopuoliset toimijat voivat kertoa
omista tapahtumistaan. Lisäksi tästä sivusta on levitettävä tietoa."

Viestinnän koordinoimiseksi on perustettu julkinen Facebook-ryhmä ”Tekemistä perheille Hattula, jossa sekä perheet että toiminnan järjestäjät voivat välittää tietoa ja vinkkejä perheiden vapaa-ajan aktiviteeteista. Lisäksi tullaan avaamaan Perheet -kohderyhmäsivu kunnan nettisivuille. Sivulle kootaan tietoa perheille suunnatuista vapaa-ajan palveluista.

” Perheen kanssa touhuaminen on yleensä rauhallista ja mukavaa vaikka joskus käy hermoille”

 

Kiitos kyselyyn vastanneille! Liity Facebook-ryhmään ja käy jakamassa oma vinkkisi vaikka saman tien!

Perheiden vapaa-aika kyselyn koonti kokonaisuudessaan on luettavissa tästä.

Perheitä Tenholan linnavuoren ulkoilutapahtumassa nuotion äärellä.
Ulkoilu- ja patikointitapahtuma Tenholan linnavuorella.
Viim. päivitetty 5.10.2023

Löysitkö etsimäsi?

chevron-down linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram