Siirry sisältöön

Tenholan kylä

Tenholan kylä sijaitsee pohjois-eteläsuunnassa Vanajan selän ja Heinunlahden rannalla. Idässä kylä rajoittuu Suontaan ja Merven kyliin, etelässä Ihalemmen kylään sekä pohjoisessa Vanajanselällä olevaan Pyterin saareen.
Tenhola kuuluu Hämeen rautakautisen kulttuurin ydinalueeseen. Sieltä on vuosien aikana löydetty useita kalmistoja ja rautakauden aikaista esineistöä.
Linnavuori sekä harjut, pellot, Vanajavesi ja vuosisatainen asutus ovat antaneet pysyvän leimansa Tenhola kylälle. Kylä on nimensä mukaisesti tenhoava ympäristö sekä kyläläisille että kylässä vieraileville.
Tenholassa on vakituisia asukkaita yli kymmenessä taloudessa ja kesäasukkaita toista sataa.

Linnavuori

Tenholan ylpeys linnavuori on todennäköisesti ollut Hattulan, Tyrvännön ja Kalvolan alueen
puolustuskeskus, kokoontumis- ja kulttipaikka. Nykyisin alue on monipuolinen ulkoilijoiden käytössä oleva alue, jossa on laavu, nuotiopaikka, hyvät ulkoilupolut sekä kesäisin että talvisin, maastopyöräreitti, ratsastuspolut ja hiihtoladut. Linnavuoren huipulle pääsee turvallisia portaita pitkin.
Muinaisjäännös linnavuori sijaitsee 1630-luvulla muodostetun Tenholan kartanon alueella. Linnavuoren huipulta on upea näkymä Vanajanselän yli luoteeseen.

Tenholan linnavuorelta aukeaa metsäinen näkymä Vanajavedelle.
Linnavuori on valittu valtakunnallisesti merkittävimpiin arkeologisiin kohteisiin, jotka muodostavat ajallisesti, alueellisesti ja muinaisjäännöstyypeittäin kattavan kuvan maamme arkeologisesta kulttuuriperinnöstä.

Kyläyhdistys

Tenholassa toimii aktiivinen vuonna 2003 perustettu kyläyhdistys. Lähemmin kyläyhdistykseen voi tutustua facebookissa Tenholan kyläyhdistys ry. Kyläyhdistys on tehnyt kylän historiasta kertovan kirjan Tenholan tanhuvilla, joka auttaa tärkeällä tavalla
kylän perinteiden tallentamista ja vaalimista seuraaville sukupolville. Kirjaa voi lainata Hattulan kirjastosta.

Tenholan tanhuvilla kirjan kansi.
Viim. päivitetty 29.4.2024

Löysitkö etsimäsi?

chevron-down linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram