Siirry sisältöön

Nuorisovaltuusto

Hattulan kunnassa on vuoden 2008 lopusta alkaen toiminut virallisesti nuorisovaltuusto. Kuka tahansa hattulalainen 13-18 -vuotias (valintapäivänä alle 19-vuotias) nuori voi pyrkiä nuorisovaltuuston jäseneksi. Nuorisovaltuustossa on tällä hetkellä 10 jäsentä. Yksi valtuustokausi kestää kaksi vuotta, vaihtuen lokakuun alusta. Nykyinen kausi alkoi 1. lokakuuta 2021.

Tarkoituksena on

  • saada nuoret kiinnostumaan yhteisistä asioista
  • saada heidät mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen
  • lisätä nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia

Mitä siellä tehdään?

  • nuorisovaltuutetut toimivat nuoria koskevien asioiden asiantuntija- ja yhteistyötahoina
  • opitaan kokouskäytäntöjä (puheenjohtaja, sihteeri jne. valitaan nuorten keskuudesta)
  • ajetaan nuoria koskevia asioita (nuoret tekevät aloitteita lautakuntiin)
  • nuorisovaltuutetut edustavat kunnan eri lautakunnissa ja valtuustossa puheoikeudella
  • opitaan tapahtumien järjestämistä, markkinointia ja tiedottamista
  • nuorisovaltuusto järjestää kunnan nuorisotoimen tukemana erilaisia tapahtumia ja teemapäiviä nuorille

Nuorisovaltuuston edustajat eri toimielimissä:

  • Valtuusto
    • Kunnanvaltuusto
      • Eetu Hakulinen, varalla Akseli Savonen
  • Lautakunnat
    • Elinvoimalautakunta
      • Akseli Savonen, varalla Joona Hulkkonen
    • Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
      • Onni Englund, varalla Venla Seppänen
  • Jaostot
    • Viranomaisjaosto 
      • Joona Hulkkonen, varalla Akseli Savonen
  • Hyvinvointialueen nuorisovaltuusto
    • Kanta-Hämeen hyvinvointialueen nuorisovaltuusto
      • Onni Englund, Ronja Hautamäki  
      • varalla Joona Hulkkonen, Minni Kattelus
  • Muut toimielimet
    • Liikenneturvallisuustyöryhmä
      • Onni Englund, varalla Minni Kattelus
    • Hyvinvointineuvosto
      • Minni Kattelus, varalla Ronja Hautamäki
    • Ehkäisevän päihdetyön toimielin
      • Ada Saarinen, varalla Venla Seppänen
    • Lapsiystävällinen kuntamalli
      • Minni Kattelus, varalla Ella Äijänaho

Lakkautettu:

  • Maankäyttöjaosto (lakkautettu 18.1.2023)
    • Akseli Savonen, varalla Minni Kattelus 
  • Perusturvajaosto (lakkautettu 18.1.2023)
    • Onni Englund, varalla Ella Äijänaho
  • Varhaiskasvatus- ja perusopetusjaosto (lakkautettu 18.1.2023)
    • Ada Saarinen, varalla Venla Seppänen

Hattulan nuorisovaltuuston löydät myös Facebookista ja Instagramista.

Uusimmat pöytäkirjat

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 15.6.2023 6/2023

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 16.5.2023 5/2023

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 13.4.2023 4/2023

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 7.3.2023 3/2023

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 7.2.2022 2/2023

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 12.1.2023 1/2023

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 15.12.2022 11/2022

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 8.11.2022 10/2022

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 12.10.2022 9/2022

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 27.9.2022 8/2022

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 18.8.2022 7/2022

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 17.6.2022 6/2022

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 12.5.2022 5/2022

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 14.4.2022 4/2022

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 10.3.2022 3/2022

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 17.2.2022 2/2022

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 20.1.2022 1/2022

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 9.12.2021 11/2021

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 4.11.2021 10/2021

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 13.10.2021 9/2021

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 15.9.2021 8/2021

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 12.8.2021 7/2021

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 22.6.2021 6/2021

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 17.5.2021 5/2021

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 15.4.2021 4/2021

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 11.3.2021 3/2021

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 22.2.2021 2/2021

Nuorisovaltuuston pöytäkirja 27.1.2021 1/2021

Nuorisovaltuuston ohjaajana toimii nuorisotyöntekijä Joonas Heikkilä.

Viim. päivitetty 21.6.2023
chevron-down linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram