Nihattulan liikuntatila ja kylätupa varattavissa Asiosta 16.3. alkaen
Nihattulan liikuntatila ja kylätupa siirtyvät ASIO-varausjärjestelmän piiriin maanantaista 16.3.2026 alkaen. Samalla tilojen käyttö helpottuu, kun tilaan pääsee omalla henkilökohtaisella kulkukoodilla. Kulkukoodin saa varausvahvistuksessa. Ulko-oven lukko vaihdetaan kevään aikana, mutta koodit ovat käytössä heti 16.3. alkaen.
Tilavuokra on 8 € / h ja hattulalaisille järjestöille -50 % normaalihinnasta. Varaus oikeuttaa liikuntatilan ja kylätuvan käyttöön varauksen voimassaoloaikana.
Tila soveltuu loistavasti esimerkiksi lasten syntymäpäiväjuhlien pitämiseen. Kuntalaisilta onkin tullut paljon toiveita, että liikuntatilan varaus sähköisesti olisi mahdollista kuten muillakin kyläkouluilla. Kevään aikana myös Lepaan koulun liikuntatilaan otetaan käyttöön kulkukoodit.
Tee varaus Nihattulan liikuntatilaan ja kylätupaan TÄSTÄ.