Hyvinvoiva lapsi ja sujuva arki yhteisen vanhempainillan teemana

Hattulan kunnan varhaiskasvatus järjesti kaikkien varhaiskasvatusikäisten lasten huoltajille yhteiset vanhempainillat, joiden teemana oli Hyvinvoiva lapsi ja sujuva arki. Iltoja oli yhteensä kolme ja teeman sisältö painottui aina yhtenä iltana, yhteen ikäryhmään (0–3-v., 3–5-v. & 5–6-v.). Iltojen asiantuntijavieraina toimivat Oma Hämeen asiantuntijat Johanna Kolunen sekä Suvi Will, jotka johdattivat osallistujat lapsen hyvinvoinnin, kasvun ja kehityksen keskeisten teemojen äärelle.
Iltojen aikana keskusteltiin monista arjen asioista, joilla on vaikutusta lapsen kehitykseen sekä fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Esille nousivat muun muassa monipuolisen ravitsemuksen merkitys jaksamiseen ja keskittymiseen, säännöllinen päivärytmi sekä ennakoitavat arkikäytännöt. Myös liikunnan ja liikkumisen merkityksestä puhuttiin. Huoltajia muistutettiin myös siitä, että lapsen hyvinvointia tukevat usein pienet, toistuvat arjen teot ja yhteiset rutiinit. Huomiota kiinnitettiin unen ja liikunnan merkitykseen lapsen kasvulle, oppimiselle ja jaksamiselle. Keskustelua herättivät myös media- ja ruutuajan vaikutukset lapsen kehitykseen sekä iltojen rauhoittamisen tärkeys. Asiantuntijat kannustivat huoltajia suosimaan iltaisin rauhallisia hetkiä ja toimintoja, jotka tukevat lapsen valmistautumista yöuneen.
Illoissa käsiteltiin lisäksi lapsen tunne-elämän kehitystä, tunnesäätelyä ja niin sanottua tahtoikää. Huoltajat saivat vinkkejä rajojen asettamiseen sekä lapsen tunteiden kohtaamiseen ja sanoittamiseen. Esille nousi myös tärkeä näkökulma siitä, että lapsen tunnesäätelyn tukemiseen vaikuttaa myös aikuisen oma tunnesäätely sekä hyvinvointi.
Yhtenä aiheena oli lapsen kuormitus ja sen tunnistaminen. ”Kokemusviitan” avulla havainnollistettiin, kuinka erilaiset arjen tapahtumat, muutokset ja tunnekokemukset voivat vaikuttaa lapsen jaksamiseen. Lapsi kerää päivänaikana niin hyviä kuin negatiivisiakin asioita ”viittaansa”, eikä osaa ravistaa niitä samalla tavalla pois kuin aikuinen. Kun lapsen kuormitusta osataan tunnistaa ajoissa, voidaan arkea muokata lapsen hyvinvointia paremmin tukevaksi. Vanhempainilloissa tutustuttiin myös Oma Hämeen Arjen Kesyttämön tarjoamiin materiaaleihin ja palveluihin. Arjen Kesyttämö tarjoaa perheille tietoa, tukea ja käytännön työkaluja erilaisiin arjen tilanteisiin sekä lapsen kasvun ja kehityksen tueksi.
Yhteisen osuuden lisäksi huoltajilla oli oman lapsensa ryhmän varhaiskasvatuksen opettajan
sekä muiden ryhmän huoltajien tapaaminen. Ryhmien varhaiskasvatuksen opettajien johdolla
keskusteltiin ryhmän ajankohtaisista asioista, toiminnasta sekä huoltajien toiveista ja ajatuksista. Keskustelut tarjosivat hyvän mahdollisuuden vahvistaa kodin ja varhaiskasvatuksen välistä yhteistyötä sekä jakaa kokemuksia yhteisen kasvatustehtävän tueksi.
Lämmin kiitos kaikille vanhempainiltoihin osallistuneille huoltajille, Oma Hämeen
asiantuntijoille sekä henkilöstölle onnistuneista illoista. Yhteistyöllä rakennamme lapsille
turvallista arkea, hyvinvointia ja parhaat mahdolliset edellytykset kasvaa, oppia ja kehittyä.
