Kulttuuripolulla toteutettu yhteisötaideteos julkistetaan kirjastolla
Hattulan Kulttuuripolussa toteutettu keraaminen yhteisötaideteos julkistetaan Hattulan
kirjastolla maanantaina 15.12.
Hattulan viime vuoden kuudesluokkalaiset, eli nykyiset seiskat, osallistuivat viime
lukuvuoden aikana yhteisötaideprojektiin Hattulan Kulttuuripolulla. Projektia johti
keramiikkamuotoilija Saana Siivonen ja tavoitteena oli luoda julkisen tilan taideteos Hattulan
kirjastolle teemalla fantasia. Ensimmäisessä työpajassa tutustuttiin lyhyesti
yhteisötaiteeseen ja pohdittiin teemaa tarkastelemalla erilaisia kuvia ja piirtämällä nopeita
luonnoksia. Taideteosta päätettiin lähteä toteuttamaan lohikäärmeen muotoon. Jokainen
oppilas muovaili savesta oman laatan, muodostaen siihen lohikäärmeen pintaa ja erilaisia
suomuja vapaasti tutustuen saveen materiaalina.
Kokonaisuuden toisessa työpajaosuudessa oppilaat koristelivat raakapoltetut laatat
erilaisilla lasitteilla. Lasituspolton jälkeen Siivonen piirsi oppilaiden luonnoksia mukaillen
useamman erilaisen teosluonnoksen, joista oppilaat saivat äänestää mieleistään. Hattulan
kirjasto valitsi lohikäärmeen lopullisen muodon eniten ääniä saaneista luonnoksista.
Nyt teos on ripustettu Hattulan kirjaston lasten- ja nuorten osastolle, ja julkistetaan yhdessä
tekijöiden eli Hattulan 7. luokkalaisten kanssa 15.12. aamupäivällä.
Tämän lukuvuoden aikana 6. luokkalaiset pääsevät myös toteuttamaan kirjastolle tulevan
julkisen taideteoksen, jonka teema on jännitys.
Kulttuuripolku on Hattulan kunnan kulttuurikasvatussuunnitelma, joka toteuttaa Lapsen
oikeuksien julistuksen mukaisesti lapsen oikeutta taiteeseen ja kulttuuriin. Kulttuuripolulta
jokainen lapsi ja nuori saa monipuolisen kattauksen taide- ja kulttuurikokemuksia
koulutiensä aikana. Kulttuurisisällöt tukevat opetussuunnitelman tavoitteita ja tarjoavat
sisältöjä sekä laaja-alaisiin että oppiainekohtaisiin tavoitteisiin. Kulttuuripolun tuotannosta
vastaa Kulttuurikeskus ARX. Kulttuuripolkua toteutetaan yhteistyössä Hattulan kunnan ja
kulttuuritoimijoiden kanssa.
Lisätietoja
Eira Enkvist
Kulttuurituottaja
040 775 4711
eira.enkvist@hameenlinna.fi

