Siirry sisältöön

Nuorten imppaus on lisääntynyt Kanta-Hämeessä nopeasti – vaaratilanteet ovat johtaneet hoidon tarpeeseen

Kanta-Hämeessä on viime kuukausina havaittu nuorten imppauksen selvää lisääntymistä. Ilmiö on aiheuttanut nuorten terveyttä uhkaavia vaaratilanteita ja myös hoidon tarvetta. Oma Häme kehottaa vanhempia, kasvattajia ja nuorten kanssa työskenteleviä ammattilaisia ottamaan imppaamisen puheeksi nuorten kanssa.

Imppauksella tarkoitetaan päihtymistarkoituksessa tapahtuvaa liuottimien, aerosolien ja muiden kemikaalien hengittämistä. Kyseessä voivat olla tavalliset arjen tuotteet, mutta niiden väärinkäyttö voi aiheuttaa vakavia terveyshaittoja, pysyviä vaurioita ja pahimmillaan äkillisen kuoleman.

Kanta-Hämeessä ilmiötä on havaittu erityisesti 13–17-vuotiaiden nuorten keskuudessa.

–Imppaus on lisääntynyt merkittävästi lyhyen ajan sisällä nuorten keskuudessa Kanta-Hämeen alueella ja aiheuttanut nuorten terveyttä uhkaavia vaaratilanteita ja hoidon tarvetta. Ilmiö näyttää lisääntyneen koko hyvinvointialueella ja eri-ikäisten nuorten keskuudessa, sanoo nuorisopsykiatrian ylilääkäri Essi Palomäki Oma Hämeestä.

Imppauksen vaikutus alkaa nopeasti, mutta siihen liittyy merkittäviä riskejä. Se voi aiheuttaa esimerkiksi sydämen rytmihäiriöitä, hengityksen lamaantumista, tajuttomuutta ja tukehtumisvaaran. Jo yksi käyttökerta voi johtaa hengenvaaralliseen tilanteeseen.

Pitkäaikainen käyttö voi vahingoittaa aivoja, maksaa ja munuaisia sekä aiheuttaa mielialan muutoksia, muistiongelmia ja oppimisvaikeuksia. Erityisen haitallista imppaus on nuorten kehittyville aivoille, sillä osa muutoksista voi olla pysyviä.

Ilmiö ei koske vain yhtä nuorten ryhmää. Imppausta voi esiintyä monenlaisilla nuorilla, ja sen taustalla voi olla esimerkiksi kokeilunhalua, vertaispaineita, ahdistusta tai väärä käsitys aineiden vaarattomuudesta. Myös sosiaalisessa mediassa leviävä sisältö voi madaltaa kokeilukynnystä ja luoda vaikutelmaa siitä, että kyse olisi harmittomasta kokeilusta.

Imppaus kannattaa ottaa puheeksi nuoren kanssa

Vanhempien, kasvattajien ja nuorten kanssa työskentelevien ammattilaisten on nyt tärkeää ottaa imppaaminen puheeksi lasten ja nuorten kanssa. Asiasta kannattaa keskustella rauhallisesti ja suoraan sekä kertoa, että myös tavallisten kotona tai kaupassa saatavilla olevien tuotteiden väärinkäyttö voi olla hengenvaarallista.

–Imppaus ei ole harmiton kokeilu. Nyt on erittäin tärkeää, että vanhemmat, kasvattajat ja nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset ottavat asian puheeksi lasten ja nuorten kanssa. Nuorten turvallisuuden vuoksi ilmiöstä on tärkeää puhua ja siihen on puututtava varhain, sanoo ehkäisevän päihdetyön asiantuntija Anna Kenni Oma Hämeestä.

Nuorelta voi kysyä suoraan, tietääkö hän imppauksesta, onko ilmiö tullut vastaan esimerkiksi kaveripiirissä tai sosiaalisessa mediassa ja onko hän itse kokeillut sitä. Jos nuori kertoo kokeilleensa imppaamista tai aikuinen on huolissaan nuoren päihteiden käytöstä, tilanteeseen kannattaa hakea apua matalalla kynnyksellä.

Jos nuori tai vanhempi huolestuu päihteiden käytöstä, niin yhteyttä voi ottaa omaan koulu- tai opiskeluterveydenhuoltoon.

Jos nuori on hengittänyt päihdyttävässä tarkoituksessa kemikaaleja ja hänen vointinsa on heikentynyt, hän on tajuton, hengittää huonosti tai tilanne vaikuttaa muuten hengenvaaralliselta, soita hätänumeroon 112.

Kouluterveydenhoito

Viim. päivitetty 3.9.2026

Löysitkö etsimäsi?

chevron-down linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram