Seikkailla voi missä vain, vaikkapa pimeässä kirkossa
Koko lapsuus voi olla yhtä seikkailua, ihmeteltävää löytyy mistä vain. Meillä seurakunnan varhaiskasvatuksen toiminnassa lapset pääsevät tutkimaan ja kokemaan uusia asioita omaan tahtiinsa, leikin kautta. Päiväkerhoissa on koko syksy opittu uusia asioita, harjoiteltu taitoja, sekä löydetty uusia ystäviä. Kaveritaidot ovatkin olleet tärkeässä roolissa, sillä ilman kaveria on leikki huomattavasti tylsempää. Päiväkerhossa otamme aina huomioon lasten toiveet ja kiinnostuksen kohteet. Voimme hypätä vaikkapa Nooan arkin matkaan tai olemme ilmapalloja, ihan miltä ryhmästä milloinkin tuntuu. Tärkeää onkin aina antaa tilaa lasten ihmettelylle ja pohdinnalle. Tilaa opetella uusia taitoja löytyy aina ja näistä onnistumisen hetkistä iloitaan suunnattomasti. Hiljentymisen hetket ovat myös paikkoja ihmettelylle. Kynttilähetket ovat tärkeä osa kerhokertaa ja siinä voimme yhdessä keskustella tärkeistä asioista, vaikkapa millainen on Taivaan Isä, mitä tekeekään enkeli, tai miksi kerhohuoneen seinällä onkaan suuren suuri arkki. Leikki on lasten työtä ja se onkin kaikkein tärkeintä, aina on aikaa leikille!
Perhekerhossakin leikitään joka kerta, hiljennytään Taivaan Isän sylissä ja ollaan yhdessä. Se on perheiden yhteinen kohtaamispaikka, joissa jokainen, niin iso kuin pieni kerholainen saa kokea olevansa tärkeä, merkityksellinen. Perhekerhostakin löytää ystäviä, vertaistukea ja toki myös kupin kahvia tai teetä!
Seurakunnassa järjestämme muutakin puuha perheille, kuin vain päivä- ja perhekerhot. Marraskuun toisella viikolla perheet pääsivätkin seikkailulle, nimittäin pimeään kirkkoon!
Siis kyllä, Hattulan kirkko oli pimeä, niinpä jokaisen piti ottaa mukaan oma taskulamppu, jotta pystyi löytämään pimeän kirkon aarteita! Pimeän kirkon seikkailusta on muodostunut meillä perinne, joka on lähes joka vuosi toteutettu ja nytkin seikkailijoita oli mahtava määrä mukana. Tuttu kirkko näyttää aivan erilaiselta, kun sitä tiirailee taskulampun valossa.
Tällä kertaa kirkkoa sai kierrellä oman perheen kanssa omaan tahtiin, etsien samalla tehtävärasteja. Tehtävärasteilla sai väritellä itse oman kynttilän tuomaan valoa pimeyteen, onkia ankkureita vedestä kastelaivan luona, rakentaa oman turvapaikan pienoismallin, rohkeimmat kulkivat myös pimeän tunnelin läpi. Kerrankin oli myös lupa kiivetä kurkkaamaan, miltä kirkkosali näyttää saarnatuolista katsottuna. Kaiken puuhan keskellä oli mahdollisuus myös rauhoittua ja kuunnella kaunista musiikkia hämärässä.
Kotiin vietäväksi sai tehdä itselleen enkelin sädekehän ja se päässä sai liidellä kuin enkeli, pitkin haastavaa polkua.
Kirkkoon oli myös piilotettu pieniä enkeleitä, joiden luota löytyi aina erivärisiä enkelinsiipiä. Nämä siivet sai kerätä kotiin vietäviksi ja laittaa vaikkapa oman sänkynsä viereen muistuttamaan, että jokaisella meistä on suojelusenkeli rinnallamme kulkemassa.
Kannattaa joskus kurkata tuttua paikkaa uudesta näkökulmasta, vaikkapa pimeässä, miltä kaikki näyttääkään uudessa ”valossa”…
Valon pilkahduksia ja iloisia seikkailuja jokaiseen kotiin!
T. Henrietta ja Johanna, seurakunnan lastenohjaajat
