Retkeilykohteet ja tulistelupaikat
Lammassaaren virkistysalue
Lammassaari on noin 2 hehtaarin kokoinen lehtomainen saari Ison Vanajanselän eteläosassa Heinun lahdella. Saareen pääsee kulkemaan veneellä, mutta ranta-alue on kivikkoinen. Isommalla veneellä rantautumista ei suositella. Tukikohdassa on nuotiokehä ja laituri. Saaren kiertää ulkoilureitti.
Saari kuuluu Hämeen virkistysalueyhdistyksen kohteisiin.
Google Maps - Lammassaaren virkistysalue
Hattulan kunnan ylläpitämät laavut, kodat ja tulistelupaikat
Hattulan kunnan ylläpitämät laavut, kodat ja tulistelupaikat ovat Haljamin kota, Parolannummen Kimppalaavu, Hiihtomaan laavu, Tenholan linnavuoren laavu, Palssarin Pihkalaavu, Pappilanniemen grillikatos, Rauhalan kota ja Lepaan laavu. Näiden lisäksi Hattulasta löytyy muita tulistelupaikkoja, joista tiedotettu alla.
Puiden loppumisesta voit ilmoittaa numeroon: 0505187862

Annan laavu
Lepaalla sijaitseva laavu on saanut nimensä kummittelevan Lepaan Annan mukaan. Kulku laavulle Annalantieltä. Annalantieltä noin 300 metrin metsäpolku laavulle. Annan laavulle voi ottaa puita polun alussa olevasta ladosta.



Haljamin kota
Kota sijaitsee Parolan pururadan parkkipaikan vieressä (Haljamintie 27) ja sinne on esteetön pääsy. Haljaminkota täytyy varata omaan käyttöön. Tulipaikan lisäksi kodasta löytyy sähkövalaistus sekä infrapunalämmitys. Varausavaimella on myös pääsy kodan vieressä oleviin puucee-käymälöihin. Huomaathan, että alueella ei ole juoksevaa vettä, eikä käsienpesumahdollisuutta.
Virallisten avajaisten myötä kota avattiin 9.9.2021 järjestöjen ja yksityisten kuntalaisten käyttöön varausperiaatteella. Lisätietoa varauksista Tilavaraukset-sivulta.
Google Maps - Haljamin kota



Hiihtomaan laavu
Hiihtomaan laavu sijaitsee Lehijärvenrantatien varrella. Hiihtomaassa voit pelata kesäisin frisbeegolfia 18-väyläisellä huippuradalla ja talvisin laskea pulkkaa Hiihtomaan valaistulla mäenlaskualueella. Hiihtomaan laavu on Hattulan Ilvesreitin varrella. Puita löytyy parkkialueen viereisestä puurakennuksesta. Parkkialueella on lisäksi bajamaja. Lisätietoja Hiihtomaasta tästä.
Lehijärvenrantatie 220, 13720 Hattula
Google Maps - Hiihtomaa


Kauraansaaren laavu
Kauraansaari on Hattulan kunnan omistama saari Vanajavedellä Lusinselällä. Alueella on laituri, kota, puucee ja erillinen rakennus, jossa hyvät ulkoruokailutilat ja sisähuone.
Saari on vapaassa käytössä.
Google Maps - Kauraansaaren laavu




Palssarin Pihkalaavu
Palssarin Pihkalaavu sijaitsee rauhallisella paikalla havumetsässä Pälkäneentien lähettyvillä.
Google Maps - Palssarin Pihkalaavu


Pappilanniemen grillikatos
Pappilanniemen grillikatos sijaitsee Pappilanniementien päässä Vanajaveden rannalla. Grillikatos on yleisessä käytössä.
Google Maps - Pappilanniemen grillikatos

Parolannummen Kimppalaavu
Parolannummen Kimppalaavu sijaitsee Parolannummentien lähettyvillä. Laavu on yleisessä käytössä. Laavu sijaitsee sotilasalueella ulkoilureitin varrella.
Kimppalaavu on rakennettu yhteistyössä Nihattulan kyläläisten, Metsähallituksen, Varuskunnan ja Hattulan liikuntapalvelun kanssa.
Google Maps - Parolannummen Kimppalaavu

Rauhalan kota
Kota sijaitsee Pekolassa Ilamontien lähettyvillä. Kota on ensisijaisesti Pekolan metsäeskareilla käytössä, muuten vapaasti käytettävissä.
Google Maps - Rauhalan kota



Tenholan linnavuoren laavu
Tenholan linnavuoren laavu ja tulipaikka sijaitsee linnavuoren juurella. Tenholan linnavuoren laavu sijaitsee talvipyöräilreitin, Ilvesreitin ja hiihtoreittien varrella. Autolla kulkiessa auton voi jättää parkkiin Suontaantien, Merventien ja Tenholantien risteyksen lähettyville. Laavun lähettyvillä länteen ylämäkeen lähdettäessä on myös kuntoportaat linnavuoren laelle.
Google Maps - Tenholan linnavuoren laavu


Muut tulistelupaikat:
Lepaan kylälato, Vanajanniemen virkistysalue (Hämeenlinnan kaupungin ylläpitämä), Käkye (Hämeenlinnan kaupungin ylläpitämä), Lammassaaren laavu (Hämeen virkistysalue yhdistys), Eerolan uimarannan laavu (Pekolan kyläyhdistys)