Haku Polku kylään -asumiskokeiluun auki ke 31.7. asti Lepaa - Tyrvännönniemelle
Polku kylään -asumiskokeilu kutsuu kokeilemaan asumista ja elämistä kyläläisenä vajaan viikon verran. Muuttopäätös tai talon rakentaminen maalle on iso investointi, siksi haluamme tarjota tilaisuuden kokeilla asumista ja samalla tutustumista kylään ja kyläyhteisöön. Kylän vapaaehtoiset räätälöivät ohjelman ja esittelevät asumismahdollisuuksia. Asumiskokeilu järjestetään elokuun lopulla Lepaa – Tyrvännönniemellä.
Tyrvännönniemellä Hattulassa asumiskokeilu toteutetaan elokuun lopulla su 25.- to 29.8.2024. Asunto on Lepaan kartanon ja puutarhaoppilaitoksen kulttuurihistoriallisessa Toimelassa puutarhojen kukoistuksessa. Hakuaika Tyrvännönniemen asumiskokeiluun on auki keskiviikkoon 31.7. asti.
Tyrvännöniemen kyläaktiiviit räätälöivät asumiskokeiluun valituille ohjelman ja esittelevät kylän asumismahdollisuuksia. Kiinnostuksen mukaan pääsee osallistumaan kyläkoulun opetukseen, harrastusmahdollisuuksiin, ympäröivään luontoon ja tietenkin kyläläisiin.
Tyrvännönniemellä on myös kyläkummi, joka auttaa muuttajia ja mökkiläisiä tutustumaan kylään. Tyrvännönniemen kyläkummin Mari Monton voi pyytää kävelylle tai kahville ja hän kertoo mielellään kylän asioista.
Kokeiluja ja kyläasumisen kehittämistä Alvettulassa, Tyrvännönniemellä ja Vähikkälässä
Hämeen Kylät ry:n Polku kylään -hankkeessa on mukana kolme kylää, joissa kyläyhteisöt etsivät keinoja uusien asukkaiden saamiseksi. Alvettula, Tyrvännönniemi ja Vähikkälä ovat kaikki vanhoja kulttuuriympäristöjä ja samalla eläviä, kokeilunhaluisia kyläyhteisöjä. Kaikissa kolmessa kylässä on kyläkoulut ja paikallisia palveluja. Polku kylään -asumiskokeiluja on toteutettu aiemmin Hämeenlinnan Alvettulan ja Janakkalan Vähikkälän kylissä. Viisi lapsiperhettä on viettänyt ikimuistoisen viikon kyläyhteisössä.Polku kylään -hanketta rahoittaa Leader-Linnaseutu EU:n maaseutuohjelmasta.Hakulomake Polku kylään -asumiskokeiluun Lepaa - Tyrvännönniemelle 2024. https://www.hameenkylat.fi/asumiskokeilu/