Hattulan kunnan työkykyvalmentaja ja hattulalainen nuori MTV Uutisissa.
Vaikuttavat työllisyyspalvelut vaativat uusia tapoja ajatella ja tekoja. Hämeenlinnassa toteutettavassa Kohti uutta -hankkeessa on lähdetty rohkeasti luomaan täysin uutta Kiihdyttämö-toimintamallia, jonka avulla elämässään haastavissa tilanteissa olevia nuoria on saatu koulutuksen ja työelämän pariin.
Kiihdyttämössä tavoitellaan sitä, että nuori haluaa itse ottaa vastuun omasta itsestään. Toimintamallin avulla on saatu aikaan huomattavia taloudellisia säästöjä sekä laadullisia tuloksia niin ammattilaisten kuin nuorten elämään. Hankkeen projektipäällikkö Anu-Rohima Mylläri avaa tätä Kiihdyttämö-toimintamallia MTV:n haastattelussa yhdessä Sanna-Leena Jokisen kanssa, joka työskentelee TyöHämeen työllisyysalueella ja Hattulan kunnan työllisyyspalveluissa työkykyvalmentajana. Katso myös Kiihdyttämössä mukana olleen hattulalaisen Aleksin haastattelu, jossa hän kertoo elämälleen saadusta uudesta suunnasta ja toivosta.
Katso videot:
MTV Uutiset - Uudella mallilla on saatu nuoria koulutuksen ja työn syrjästä kiinni
