Siirry sisältöön

Kunnanjohtajan kuukausikatsaus

Taloudesta 

Kuten jo lehdistä on saatu lukea, niin vuosi 2024 oli Hattulan taloudessa odotettua parempi. Ylijäämää kertyi 1,4 miljoonaa euroa ja kunnan kumulatiivinen ylijäämä on noussut paremmaksi kuin kertaakaan 2000-luvulla. Hyvään tulokseen vaikuttavat useat tekijät. Tässä joitakin niistä: 

  • Kunnan verotulot ovat kasvaneet tasaisesti. Esimerkiksi kunnan kiinteistöverokertymä on kasvanut lähes 40 % vuodesta 2020 alkaen vuoteen 2024. Vuodessa tämä merkitsee noin miljoonaa euroa. 
  • Kunnan väestökehitys on onnistuttu vakauttamaan ja sillä on luonnollisesti vaikutuksia talouteen. Hattulassa on turha kuvitella väestömäärän nousevan yli 10 000 asukkaaseen, mutta ei se myöskään ole laskemassa alle 9000:een ainakaan kovin nopeasti. Tuloksekas tonttimyynti ja rakentamisen mahdollistaminen poikkeamisluvin myös asemakaava-alueiden ulkopuolella on edesauttanut väestökehitystä. 
  • Unohtaa ei myöskään sovi, että kunnan yksiköt ovat onnistuneet toiminnassa hyvin ja pysyneet heille myönnetyissä talousraameissa. 

Alla olevassa kuvassa on esitetty kunnan kumulatiivisen ylijäämän kehittyminen vuodesta 2004 alkaen. 

Rakentamisesta 

Hattulassa rakennetaan varsin aktiivisesti ja tontteja on viime vuosina myyty enemmän kuin esimerkiksi naapureissa.  Seuraavassa kuvassa on esitetty poikkeamisluvat sekä tonttien myynti/vuokraus lukemat vuodesta 2013 alkaen. Eniten poikkeamispäätöksiä on tehty Tyrvännön suunnassa, yli 30. 

Talouden haasteita – ennustamisen haasteita 

Vaikka tällä hetkellä talous on monellakin mittarilla vahva, niin lähivuosien ennusteet näyttävät haasteiden lisääntyvän. Kunnassa onkin suunniteltu sekä toteutettu toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi. Taloudelle on laadittu kolme ennustetta alla olevan periaatekuvan mukaisesti, joka havainnollistaa kunnan kumulatiivisen ylijäämän kehittymistä: 

  • Mikäli suunnitellut talouden tasapainotustoimenpiteet toteutuvat ja tuloveroprosentti olisi pidetty aikaisemmassa 8,1 %:ssa (vuodelle 2025 nostettiin 8,4 %:iin) olisi kehitys ollut alimman jatkokäyrän mukainen. Vuonna 2029 Hattulan ylijäämä olisi ennusteen perusteella painunut negatiiviseksi. 
  • Vuodelle 2025 tuloveroprosenttia nostettiin siis 0,3 % ja vapaa-ajan asuntojen kiinteistöveroa 0,5 %. Nämä korotukset yhdistettynä tasapainotustoimenpiteisiin pitävät keskimmäisen jatkokäyrän ennusteen perusteella kunnan talouden ylijäämäisenä vielä 2030-luvun alkupuolelle. 
  • Mikäli Hattulan tuloveroprosenttia nostettaisiin 9,1 %:iin ja talouden tasapainotustoimenpiteet onnistuvat, niin talousennuste pysyisi ylimmän jatkokäyrän suuntaisena. 

Verokorotukset ovat ei-toivottu väline talouden tasapainottamiseksi. On kuitenkin hyvä muistaa, että Hattulan tuloveroprosentti on maakunnan alhaisimpia. Vain Riihimäen tuloveroprosentti (7,9 %) on Hattulaa alempi. Muissa kunnissa lukema vaihtelee 8,9–9,3 %.  

Kunnan tavoite on, strategian mukaisesti, säilyttää nykyisessä laajuudessa palveluverkko, jonka keskeiset osat ovat päiväkodit ja koulut. Palveluverkon sisällä tapahtuu kuitenkin muutoksia, joilla on myös taloudellisia vaikutuksia.  

Lasten ja nuorten määrä laskee myös Hattulassa. Vuosikymmenen lopussa perusopetuksessa (luokat 1-9) on 200-250 vähemmän oppilaita kuin nyt. Tämä merkitsee menojen laskua, mutta myös valtionosuuksien vähenemistä. Opetusryhmien määrä vähenee, mutta erityisopetuksen tarve kasvaa lisäten siltä osin kustannuksia. Tasapainottelua tarvitaan, mutta olisi vahingollista hattulalaisille perheille, jos nyt hyvin toimiva opetusjärjestelmä pääsisi rapautumaan. Resurssien pitää olla riittävät myös jatkossa. 

”Pienistä puroista kasvaa isoja virtoja” pitää paikkansa myös kunnassa. Kilpailutuksen avulla voidaan saavuttaa kaikissa hankinnoissa säästöjä. Digitalisaation tukemana joidenkin hallinnollisten palvelujen henkilöstömäärä laskee tulevaisuudessa. 

Pelkästään säästämällä ei kuitenkaan pärjätä, vaan tuloja pitää lisätä. Tällä hetkellä käynnissä on toimenpiteitä, joiden tarkoitus on lisätä kunnan tuloja siis niitä rahoja joilla palvelut halutaan ylläpitää. 

  • Uusia asukkaita ja yrityksiä houkutellaan Hattulaan. Viime vuosina tonttikauppa on sujunut hyvin, mutta yritysyhteistyössä meillä on vielä kunnan puolesta kehitettävää, mutta siihenkin on jo avauksia tehty. 
  • Maankäyttösopimusten kautta on kuntaan syntymässä lähiaikoina jopa 100 uutta rakennuspaikkaa. Katinalan, Yllityn sekä Vihtolan alueiden kaavat etenevät ja ne ovat kunnalle tärkeitä. 
  • Kovasti esillä olevat uusiutuvan energian hankkeet olisivat toteutuessaan merkittävimmät yksittäiset tulonlisäykset, joita kuntaan on vuosiin kohdistunut. Puhutaan yhteensä yli 100 miljoonan arvoisista hankkeita.  

Leuka pystyssä 

Tulevaisuuden voi aina nähdä mahdollisuuksien tai sitten uhkien kautta. Itse haluan vahvistaa uskoa Hattulan menestymiseen myös tulevaisuudessa, mutta uhiltakaan ei tule silmiä sulkea. Olisi kuitenkin varsin ikävää, jos aina näkisi vain ”mörköjä”. Kaikkien viime aikoina julkaistujen tutkimusten ja tulosten sekä ennusteiden perusteella yhteenveto Hattulasta on seuraavanlainen: 

  • Hattulalla on haasteita, mutta meillä on enemmän mahdollisuuksia ja niitä tulee hyödyntää. 
  • Hattulan perusasiat ovat varsin hyvin. 
  • Hattulan palvelut ovat hyvätasoisia. 
  • Hattulassa rakennetaan. 
  • Hattulaan on syntymässä uusia hyviä asuinalueita. 
  • Hattulassa on käynnissä tai suunnitteilla hyviä hankkeita – yksityisiä ja kunnallisia. 
  • Työttömyys on pitkällä aikajaksolla säilynyt alhaisena (5-6 %), vaikka juuri tällä hetkellä 8 %. 

Kuntaliitto toteutti viime syksynä kuntalaistutkimuksen, jonka mukaan 70 % hattulalaisista kokee Hattulan olevan hyvä kotikunta. Se oli enemmän kuin samankokoisissa verrokkikunnissa. 

Kevättä kohden! 

Pappilanniemessä 7.3.2025 

Pekka Järvi 

Kunnanjohtaja 

Viim. päivitetty 7.3.2025

Löysitkö etsimäsi?

chevron-down linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram