Siirry sisältöön

Kunnan kuulumisia, Pekka Järvi

 

Väestökehitys 

Tammikuun lopulla julkaistiin ennakkotiedot väestökehityksestä vuonna 2023. Kuten joulukuussa arvioimme tilastot ovat Hattulan osalta tilanteeseen nähden tyydyttävät. Hattulan väkiluku kasvoi 15 kuntalaisella, joka lukuna ei kuullosta kovin suurelta, mutta sen tautalla on mielenkiintoisia yksityiskohtia. 

  • Hattulassa syntyi 56 uutta kuntalaista ja pois nukkuneiden määrä oli 99. Luonnollinen väestömuutos oli siis -43. Vastaava suuntaus on pääosassa Suomen kuntia. 
  • Kuntien välisessä nettomuutossa Hattula oli maakunnassa selvä ykkönen. Hattulaan muutti 46 ihmistä enemmän kuin täältä muutti pois. Maakunnan muut kunnat ja kaupungit olivat tässä lukemassa + 3 ja – 105 välissä. Hattulan hyvään tulokseen on vaikuttanut hyvä tonttimyynti ja rakentamisen mahdollistaminen koko kunnassa. 
  • Positiivinen kuntien välinen nettomuutto vaikuttaa myös mm. ensi syksynä koulunkäynnin aloittavien määrään. Viime vuonna ennustettiin uusia koululaisia olevan syksyllä 2024 yhteensä 108, mutta nyt heitä on jo 120. 

Onnellisuustutkimus 

Joulukuussa julkaistiin tutkimus, missä vertailtiin kuntia yhdeksän eri tilaston perusteella, jotka mittasivat asukkaiden terveyttä, varallisuutta, äänestysaktiivisuutta, koulutustasoa, työllisyyttä sekä alueen elinvoimaisuutta ja turvallisuutta. 

Tässä tutkimuksessa kaikki Suomen noin 300 kuntaa ja kaupunkia ”laitettiin jonoon”. Listan ykkönen oli Pirkkala ja Hattula oli pian perässä sijalla 12. Mittasiko tutkimus nimensä mukaisesti onnellisuutta on tietysti eri asia, mutta kuitenkin tutkimus mittasi monia ihmisille tärkeitä asioita. Mukavampi olla sijalla 12 kuin 120 kuitenkin. 

Kuntalaisten viihtyvyyteen ja onnellisuuteen vaikuttaa moni asia ja valtuusto hyväksyessään kaksi vuotta sitten strategian valitsi näin jälkeenpäin katsoen hyvät päämäärät ja niiden mukaisesti on onnistuttu etenemään. Tuolloin asetettiin kolme keskeistä päämäärää, jotka olivat 

  1. Hyvinvoiva kuntalainen. 

Tavoitteeksi asetettiin hyvät lähipalvelut, joita kuntalaiset saavat myös muille kehua. Palvelut ovatkin toimineet hyvin. Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen saavutukset ovat erinomaisia. Esimerkiksi vuonna 2023 kaikki perusopetuksen päättäneet hattulalaiset löysivät paikan toisen asteen koulutuksesta. Unohtamatta Parolan lukion erinomaisia tuloksia – Suomen 6. paras lukio ja vuoden paras ylioppilas. 

Lisäksi kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelut ovat tunnetusti Hattulassa ”kokoamme suuremmat”. Unohtamatta toimivia sosiaali- ja terveydenhoitopalveluja, mutta kuten hyvin tiedämme tällä hetkellä nämä muutosten kourissa. 

  1. Mahdollistava ilmapiiri 

Hattulassa halutaan, että ovia enemminkin avataan kuin niitä suljetaan ja näin on myös tehty. Positiivisen kehityksen edellyttämä rakentaminen on Hattulassa heikosta taloustilanteesta huolimatta tyydyttävä. Tontteja on myyty ja suunnittelutarveratkaisuja on myönnetty, uusia asukkaita on tullut. Lisäksi loppuvuodesta hyväksyttiin kaksi merkittävää kaava-aloitetta, jotka lisäävät Hattulan tonttitarjontaa noin 60 tontilla. 

  1. Kestävä kehitys 

Hattulassa halutaan toimia ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävällä pohjalla. Kunta päätti muun muassa panostaa aikaisempaa enemmän Vanajaveden suojeluun. Lisäksi Hattulassa on vireillä kaksi merkittävää uusiutuvan energian (aurinko ja tuulivoima) hanketta.  

Erilaiset kuntalaisten yhteistyötä ja aktiivisuutta kehittävät hankkeet ovat Hattulassa pidemmällä kuin monessa muussa kunnassa. Meillä on esimerkiksi hyvinvointineuvosto sekä kumppanuuspöydät kuntalaisten hyvinvoinnin ja toiminnan edistämiseksi. Tässäkin olemme etujoukoissa. 

Hyvinvointialueen palveluverkko tulevaisuudessa 

Viimeiset kuukaudet on julkisuudessa ollut jatkuvasti esillä hyvinvointialueen haasteet tulevan palveluverkon suhteen ja nehän ovat yksinkertaisesti seuraavat 

  • ei ole rahaa, 
  • kiinteistöjä on huomattavan paljon liikaa ja, 
  • työvoimapula pahenee. 

Hattulan osalta tilanne on se, että Pappilanniemen vuodeosaston toiminta on päättynyt ja terveysaseman kohtalosta päätetään vasta 2026. Maakunnan näkökulmasta tilanne on se, että kaikkia tyydyttävää tulevaisuusratkaisua ei tule löytymään. Palveluverkko supistuu ja palvelujen laadussa tapahtuu muutoksia. Kuntien ja kaupunkien välinen tappelu palveluista ei kuitenkaan johtaisi minnekään, vaan jonkinlainen kompromissi pitää löytyä.  

Hattula on muiden kuntien ja kaupunkien ohella lausunut suunnitelmista ja johtoajatuksemme on, että – Ei ole tärkeintä päästä nopeasti terveyskeskukseen jonottamaan, vaan tärkeämpää on saada puheyhteys hoitohenkilöstön kanssa.  

Hattulalaisille keskeinen kysymys on luonnollisesti se, että säilyykö Parolassa terveysasema vai ei.  Suoraan sanoen ei aina hyvältä näytä. Olemme lausunnoissamme korostaneet esimerkiksi seuraavia asioita 

  • Parolan terveysasema on uusi ja vastaa huomispäivän vaatimuksiin, 
  • Hattulassa on ainoana alueen kuntana ulkoistettu terveyspalvelut ja ne toimivat tilastojen mukaan hyvin. Säilyttämällä Parolan ulkoistetut palvelut voidaan verrata hyvinvointialueen ”omien palveluiden” tehokkuutta yksityisen palveluihin. 
  • Parola on hyvin saavutettavissa Hämeenlinnan pohjoispuolelta, Hauholta ja Iittalasta. 

Mikä on lopputulos, se selviää aikanaan. Joka tapauksessa tulevina vuosina terveyspalveluissa korostuvat tavalla tai toisella etäpalvelut sekä liikkuvat palvelut. Aika näyttää. 

Lähiaikoina kirjoittelen vuoden 2023 tilinpäätösnäkymistä sekä kouluverkon kehittämisestä. 

Hyvää viimeisen talvikuukauden alkua! 

Hattulassa 1.2.2024 

Pekka Järvi 

Kunnanjohtaja   

Viim. päivitetty 1.2.2024

Löysitkö etsimäsi?

chevron-down linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram