Itsenäisyyspäivän tervehdys

Hyvät Hattulalaiset

Tänään 6.12. Suomi viettää itsenäisyyspäivää ja on hyvä pysähtyä miettimään mitä kaikkea tähän päivään liittyy.

Kun Suomi itsenäistyi yli 100 vuotta sitten, ei kansakuntamme tulevaisuuteen yleisesti uskottu. Olimme olleet vuosisatoja joko Ruotsin tai Venäjän alamaisia. Eivät edes kaikki suomalaiset uskoneet, että pärjäisimme omillamme.

Itsenäisyyttä ajaneet ja sitä aktiivisesti valmistelleet syyllistyivät periaatteessa tuolloin voimassa olleiden lakien rikkomiseen. Saksaan jääkäreiksi lähteneitä pidettiin jopa maanpettureina. Suomen itsenäisyyden ajaminen merkitsi monelle henkilökohtaista epävarmuutta omasta tulevaisuudestaan, uhkana olivat muun muassa Siperiaan karkotus tai pahimmassa tapauksessa kuolema.

Tuolloin elettiin Suomessa epävarmoja aikoja, jotka jatkuivat myös itsenäistymisen 6.12.1917 jälkeen. Itsenäisen Suomen ensimmäiset vuodet ja vuosikymmenet olivat monella tapaa epävakaita. Heti alkuun maamme koki sisällissodan, missä suomalaiset taistelivat toisiaan vastaan. Sodasta käytetään edelleen monia nimiä - vapaussota, kapina, sisällissota, veljessota, vuoden 1918 tapahtumat – tämä osaltaan kertoo, miten vaikeasta ja kansaa jakaneesta tapahtumasta olikaan kyse. Sota jakoi kansakuntaamme vielä vuosikymmeniä sen jälkeen.

Jos Suomen säilymistä itsenäisenä on pidetty toisinaan jopa ihmeenä, niin yksi suurimmista ”ihmeistä” koettiin 1939, kun suurvalta Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ja alkoi Talvisota. Kaikkiin sotaoppeihin kuuluvien voimasuhdelaskelmien mukaan, Suomen olisi pitänyt Talvisota hävitä lyhyessä ajassa. Niin massiivinen oli Neuvostoliiton ylivoima, vaikea löytää vastaavaa ”David vs Goljat” asetelmaa historiasta. Toisin kuitenkin kävi.

Suomalaiset yhdistivät voimansa. Vain 20 vuotta aikaisemmin toisiaan vastaan taistelleet valkoiset ja punaiset yhdistivät voimansa yhteisen uhan edessä he asettuivat YHDESSÄ torjumaan puna-armeijan hyökkäystä – siinä onnistuen.

Talvisota päättyi 13.3.1940, mutta sodat eivät vielä olleet ohitse. Vielä käytiin Jatkosota ja Lapin Sota, kunnes Suomi huhtikuussa 1945 kykeni irtautumaan toisesta maailmansodasta. Sotatilaa kesti käytännössä 6 vuotta – ei mitenkään lyhyt aika!

Jos sodista itsenäisenä selviäminen oli jo ihme, niin suuri oli myös jälleen rakentamisen ihme. Nopeasti itsenäisyyttä puolustaneet sekä heitä seuranneet sukupolvet rakensivat hyvinvointi Suomen, josta me kaikki olemme saaneet nauttia. Tuskin osaamme edes kuvitella, miten asiat olisivat, jos sodat olisivat päättyneet häviöön, itsenäisyyden menettämiseen ja puna-armeijan miehitykseen.

Pieni ja sisukas Suomi torjui suuren Neuvostoliiton, mutta keitä nuo ihmeentekijät olivat? He olivat suomalaisia – miehiä, naisia, nuoria ja lapsia. Koko kansakunta, kukin omassa roolissaan, puolusti Suomea. Nuorten ja vähän vanhempienkin miesten ollessa taistelemassa, erityisesti naiset hoitivat kotirintaman työt – myös pitkälti maataloudessa ja teollisuudessa.

Kaiken kaikkiaan sodissa rintamalla palveli noin 600 000 miestä ja lähes 100 000 naista. Lisäksi useat sadat tuhannet naiset, nuoret ja lapset suorittivat velvollisuutensa kotirintamalla.

Uhreiltakaan ei vältytty ja itsenäisyyspäivän kynnyksellä on hyvä muistaa, että

• noin 90 000 suomalaista menetti henkensä taisteluissa. Menetys oli kansakunnan kokoon nähden kaikista toiseen maailmansotaan osallistuneista maista kolmanneksi suurin.
• noin 240 000 suomalaista haavoittui ja lähes 100 000 jäi loppuiäkseen sotainvalidiksi.
• noin 10 % Suomelle kuuluvasta maa-alueesta piti luovuttaa,
• yli 400 000 pääosin karjalaista menetti kotinsa ja heidät asutettiin kanta-Suomeen, myös Porkkalan asukkaat karkotettiin kodeistaan vuoteen 1956 asti,
• sodan jälkeen piti vielä maksaa epäoikeudenmukaiset sotakorvaukset Neuvostoliitolle.

Mutta kaikesta tuosta selvittiin ja sodan kokeneet sukupolvet rakensivat meille hyvinvointi-Suomen. Tuo kaikki on historiaa ja tekoja, joita me kiitollisina muistamme.

Tuon ajan suomalaiset, jotka ovat siis tämän päivän veteraaneja – tosin pitkälti jo keskuudestamme poistuneet, kunnioittivat arvoja, joita HE HALUAVAT myös meidän ymmärtävän ja kunnioittavan. Näitä arvoja ovat muun muassa:

• Uhrautuvaisuus. Epäitsekäs toiminta, kyky asettaa yhteisen hyvän oman edun yläpuolelle. He uhrasivat suuria asioita: henkensä, terveytensä, nuoruutensa.
• Periksiantamattomuus. Sisukkuus, tahto tehdä työtä tavoitteen eteen vastoinkäymisistä huolimatta. Mikäli he olisivat uskoneet siihen, mitä muut luulivat tapahtuvan, me olisimme menettäneet itsenäisyytemme ja hyvinvointimme.
• Velvollisuudentunto. Kyky ymmärtää ja kantaa vastuunsa; tehdä se, mikä on oikein eikä se, mikä on helpointa.
• Isänmaallisuus. Oman kulttuurin, kansallistunnon ja -aarteiden vaaliminen; itsenäisyytemme, rauhamme ja turvallisuutemme arvostaminen sekä ymmärrys siitä, että niistä on maksettu aivan liian suuri hinta unohdettavaksi tai itsestäänselvyytenä otettavaksi.
• Oikeudenmukaisuus. Tasa-arvo, yhdenvertaisuuden ymmärtäminen, ihmisoikeuksien kunnioittaminen ikään, sukupuoleen, ihonväriin tai suuntautumiseen katsomatta. Komppaniassa syötiin samaa laihaa soppaa, olipa päällikkö tai sotamies.

Sotaveteraaneja oli vuoden 2024 alkaessa joukossamme vielä 2 000, heistä sotainvalideja lähes neljäsataa. Sotaveteraaniemme keski-ikä on lähes 100 vuotta. Veteraanien puolisoita ja leskiä sekä sotaleskiä on noin 6 000. Viimeisen veteraanin oletetaan elävän noin vuoteen 2035 ja hänen olevan nainen. Veteraanityö ei suinkaan lopu viimeisen veteraanin kuolemaan, vaan se jatkuu perinneyhdistysten voimin.

Meidän kaikkien on syytä olla ylpeitä edellisten sukupolvien työtä ja muistaa heitä kiitollisuudella.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Pekka Järvi

Kunnanjohtaja