Siirry sisältöön

#hommissahattulassa: Marika, varhaiskasvatuksen opettaja

Marika työskentelee Pappilanniemen päiväkodissa varhaiskasvatuksen opettajana 2–4-vuotiaiden ryhmässä. Hän on työskennellyt Hattulan kunnassa vuodesta 2015 lähtien, ja tätä edeltää kymmenen vuoden kokemus samaisista tehtävistä muilla työnantajilla. Alkujaan Marika kouluttautui lastenhoitajaksi, mutta jatko-opinnot ovat vieneet hänet mukanaan. Hän on esimerkiksi opiskellut viittomakieltä, jolle on ollut työssä tarvetta. Polku ammattiin ei Marikalla ollut aivan selvä, sillä esimerkiksi lapsuuden kaverikirjoista löytyy maininta unelma-ammatista kampaajana.

Varhaiskasvatuksen opettajan työhön kuuluu lasten kanssa toimimisen lisäksi pedagoginen suunnittelu tiimissä, varhaiskasvatussuunnitelman luominen yhteistyössä vanhempien ja oman tiimin kanssa sekä erilaiset palaverit. Marikan mukaan 2–4-vuotiaiden ryhmässä korostuu kaveri- ja tunnetaitojen opettelu. Marikan ryhmässä myös leikki on tärkeää.

Marikan työpäivät ovat hyvin vaihtelevia ja moninaisia, sillä lasten kanssa jokainen päivä on erilainen. Aikaa vietetään paljon maantasossa lasten kanssa leikkien, minkä vuoksi työ on osiltaan myös hyvin fyysistä. Ilot syntyvät pienistä onnistumisista, esimerkiksi pukemista ja ruokailua harjoitellessa. Ideat tekemiseen tulevat usein lapsilta. Lapsista näkyy innostus, kun he pääsevät itse vaikuttamaan leikin luonteeseen. Aikuisen tehtävä on tuoda mieleiseen tekemiseen mukaan pedagoginen puoli, sillä leikin lomassa oppiminen sujuu vaivatta. Tällaisen lapsilähtöinen ajattelu on korostunut erityisesti viime vuosien aikana.

Työ lasten kanssa vaatii pelisilmää, sillä aina kaikki toiminta ei jokaista huvita. Marika nostaa esimerkiksi välillä nihkeästi sujuvat pukeutumistilanteet: ”Vähän kun rupeaa hassuttelemaan ja viemään ajatusta muualle, niin kas kummaa, lapsi laittaakin vaatteet päälle.” On myös otettava huomioon lasten erilaisuus ja taitotason vaihtelu: ”Annetaan jokaisen lapsen olla sellaisia kuin he ovat. Ei vaadita tekemään asioita, mihin lapsi ei vielä pysty.”

Marika kuvailee itseään heittäytyjäksi. Tämän piirteen johdosta moniin leikkeihin mukaan lähtemien sujuu luonnostaan. Työ antaa vapauden tietyllä tavalla eläytyä lapsen rooliin ja avata oman ajattelun rajoitteita lasten kautta. Vaikka heittäytyjän luonteesta voi olla hyötyä työssä, tiedostetaan työyhteisössä myös se, että kaikki ovat erilaisia, ja jokainen saakin olla vapaasti oma itsensä. Jokaisen henkilökohtaiset vahvuudet otetaan huomioon ja kaikki pääsevät toteuttamaan itseään työssään luonnolliselta tuntuvalla tavalla.

Marikan työssä ehdottomasti parasta ovat lapset, sillä heiltä saa suoraa ja välitöntä palautetta omasta työstä. Merkityksellistä työssä on se, että pystyy olemaan lapselle tärkeä aikuinen elämässä. Tästä syystä onkin tärkeää pyrkiä olemaan helposti lähestyttävä ja kohdata lapsi tasavertaisena heidän tasollaan. Työn haastavaksi puoleksi Marika nimeää nopeasti muuttuvat tilanteet, jotka vaativat ripeää reagointia. Työn tuoma kokemus on harjaannuttanut hankalaltakin tuntuviin tilanteisiin. Esimerkiksi rohkeus ottaa vanhempien kanssa puheeksi vaikeitakin asioita on uran aikana kasvanut, sillä alkuun se tuntui hankalalta. Lisäksi uran alkuaikoina työstä irrottautuminen työpäivän loputtua saattoi olla hankalaa.

Työyhteisö ja oma tiimi kerää kehuja ja kiitosta Marikalta. Tiimiltä saa tukea ja turvaa. Tiimin jäsenten välillä vallitsee luottamus, ja toisten ideoille ollaan vastaanottavaisia. Yhteistyö sujuu myös kirjaston kanssa. Työnantajana kunta saa kiitokset erityisesti siitä, että opiskelua tuetaan työn ohella ja siihen kannustetaan. ”Olen ollut itse tosi kiitollinen siitä mahdollisuudesta, että olen opiskellut työn ohessa”, sanoo Marika.

Takaisin Töissä Hattulassa -sivulle

Viim. päivitetty 3.12.2024

Löysitkö etsimäsi?

chevron-down linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram