aktiivisuusraha
Aktiivisuusraha on helppo ja kevyt toimintamalli, jolla positiivisia vaikutuksia Hattulaan tuovan idean toteuttamiseen voi hakea rahaa. Aktiivisuurahan on osa osallistuvan budjetoinnin toimintamalleja ja sen tavoitteena on lisätä kuntalaisten hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja aktiivisuutta. Aktiivisuusraha oli haettavissa 16.12.2024-29.1.2025. Hakemuksia tuli yhteensä 13, joista 9 katsottiin täyttävän aktiivisuusrahan kriteerit.
Aktiivisuusrahaa myönnettiin seuraaville toimenpiteille:
Nuorten tapahtuma
Pelkolan rannan kunnostus
Liikuntajärjestön perustaminen
Nuorten VPK leiri
Lehden ja runovihon painatus
Nyrkkeilykisat
Kosken kentän liikuntahetket
Tyrvännön kylätalon kunnostus
Lepaan aamupäivätoiminta
Kiitämme kaikkia hakijoita aktiivisuudesta! Erityisen hienoa on, että hankkeet kohdistuvat monipuolisesti eri puolille Hattulaa. Aktiivisuusrahalla toteutettavista toimenpiteistä kerrotaan lisää kunnan viestintäkanavissa toimenpiteiden toteutuessa. Toimenpiteet toteutetaan vuoden 2025 aikana.
Vuonna 2024 aktiivisuusrahaa myönnettiin 9 eri toimijalle. Aktiivisuusrahaa myönnettiin seuraaville tahoille/toimenpiteille:
-Parolan Biljardiklubi ry, ulkoilmatapahtuma

-Äimäjärven Suojeluyhdistys ry, fosforisiepparin rakennus Äimäjärveen laskevaan Saviojaan (toteutuu vuonna 2025)
-Hämeenlinnan Seudun Sydänyhdistys ry & SPR Hattulan osasto ry, sydäniskurien käyttökoulutukset
-Poransaaren matkaluisteluradan tuki ry, matkaluisteluradan huoltokaluston täydennykseen
-MIELI Hämeenlinnan seudun mielenterveys ry, hyvän mielen reitin toteutus (reitin avajaiset keväällä 2025)

-Suotaalan-Lahdentaan kyläyhdistys ry, kylätalon kunnostukseen

-Etelä-Hattulan maa- ja kotitalousseura ry, seuran 70-vuotisjuhla
-Lusin-Siukolan kyläyhdistys, 200 metrin tie osuuden kunnostaminen Myllymäentieltä Töttöstentielle ja Siukolantielle.
-Eläkeliiton Hattulan yhdistys ry, seuran 50-vuotisjuhla
Aktiivisuusraha on helppo ja kevyt toimintamalli, jolla positiivisia vaikutuksia Hattulaan tuovan idean toteuttamiseen voi hakea rahaa. Aktiivisuurahan on osa osallistuvan budjetoinnin toimintamalleja ja sen tavoitteena on lisätä kuntalaisten hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja aktiivisuutta. Aktiivisuusraha oli haettavissa 25.1.-28.2.2023. Tänä vuonna aktiivisuusraha jaettiin ensimmäistä kertaa Hyvinvointineuvoston esityksen perusteella. Hyvinvointineuvosto tulee jatkossa olemaan tiivisti mukana osallistuvan budjetoinnin eri toimintamallien toteuttamisessa.
Aktiivisuusrahaa myönnettiin seuraaville toimenpiteille:
· Rantajumppa Kalkkosen uimarannalla
· Lepaan lautapeli 1.0 toteuttaminen
· Poransaaren matkaluisteluradan välineistö
· Kouvalan maamiesseurantalon kunnostus
· Sydäniskurin hankinta Juttutuvalle ja käyttökoulutus
· Hattulan pyörämatkailun edistäminen
· Tenholan kyläyhdistyksen 20-vuotisjuhlan järjestäminen
· Sattulan kylän rannan kunnostus ja Sepän pirtin parannus
· Tyrvännön kylätalon kunnostus
· Hattulan sydänturvallisuuden kehittämishanke
Kiitämme kaikkia hakijoita aktiivisuudesta! Erityisen hienoa on, että hankkeet kohdistuvat monipuolisesti eri puolille Hattulaa. Aktiivisuusrahalla toteutettavista toimenpiteistä kerrotaan lisää kunnan viestintäkanavissa toimenpiteiden toteutuessa. Toimenpiteet toteutetaan vuoden 2023 aikana.
Hattulan kunnan aktiivisuusrahalla tuetaan pieniä kuntalaisten hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä tukevia hankkeita. Tukimuoto on käytössä tänä vuonna ensimmäistä kertaa osana osallistuvan budjetoinnin toimintamallia. Hämeenlinnan Seudun Sydänyhdistykselle aktiivisuusrahaa myönnettiin sydäniskureiden hankintaan sekä sydänturvallisuustietoutta lisääviin koulutuksiin. Alla sydänyhdistyksen kirjoittama juttu hankkeesta:
Hämeenlinnan Seudun Sydänyhdistys ry:n aktiivisuustoimenpide Hattulan kunnan sydänturvallisuuden kehittämiseksi
Aktiivisuusraha myönnettiin Hattulan kunnan sydänturvallisuuden edistämiseen. Hattula oli saanut kokonaisarvosanan ”heikko” Sydänliiton kevään 2022 sydänturvallisuutta koskevassa valtakunnallisessa arvioinnissa.
Toimenpiteellä hankittiin kuntaan kaksi uutta sydäniskuria, jotka sijoitettiin Juteinikeskukseen ja Juteinitaloon. Hattulassa oli aiemmin 7 iskuria, joten määrää lisättiin kohtuullisesti, joskaan ei riittävästi.
Sydänturvallisuuteen perehdyttävät neljä tilaisuutta järjestettiin 17. ja 18. 11. 2022 Parolassa. Tilaisuudet olivat:
- Sydäniskurien esittely ja elvytyksen opastus K-Supermarketin aulatiloissa to 17.11. klo 12-16 yhteistyössä Hattulan Apteekin kanssa.
- Sydänturvallisuusluento Juteinitalon auditoriossa to 17.11. klo 18-19.30
- Sydäniskurin toimintaan ja elvytykseen perehdyttäminen Juteinitalon ja Juteinikeskuksen henkilöstölle Juteinitalon auditoriossa pe 18.11. klo 9-11.
- Sydäniskurien toiminnan esittely, elvytykseen perehdyttäminen sekä iskurikävely Parolassa Hattulan Seurakuntatalolla pe 18.11. klo 13-16 yhteistyössä Hattulan seurakunnan kanssa.
Kaikissa tilaisuuksissa asiantuntijana toimi vapaaehtoistoiminnan kehittäjä Anne Kettula Sydän-Suomen alueelta.
Erityisen myönteistä oli yhteistyötahojen eli apteekin, kirjaston ja seurakunnan aktiivinen osallistuminen tapahtumien järjestämiseen. Osallistujia olisi voinut olla enemmänkin; erityisesti huomiota kiinnitti kunnan johtavien luottamus- ja virkahenkilöiden lähes täydellinen puuttuminen kunnalle keskeisen ja mainetta kohottavan hankkeen tilaisuuksista.