Hankkeet
Hattulan kunta ja kehittää aktiivisesti palveluitaan ja kokeilee uusia toimintatapoja erilaisten hankkeiden avulla. Hankkeet ovat joko kunnan itsensä hallinnoimia tai yhteistyöhankkeita kumppaneiden kanssa.
Käynnissä olevia hankkeita
Turvallinen ja välittävä Hattula- hanke (04/2024-04/2025)
Hankkeessa kehitetään lähiturvallisuutta ja varautumista. Hankkeen tavoitteina ovat:
· ennaltaehkäistään vaaratilanteiden syntymistä,
· opitaan toimimaan erilaisissa onnettomuustilanteissa niin, että syntyviä vahinkoja saadaan minimoitua ammattilaisten onnettomuuspaikalle saapumista edeltävänä aikana ja
· varaudutaan poikkeustilanteisiin.
Hanketta toteutetaan yhteistyössä Hattulan kylien ja yhdistysten kanssa. Hankkeelle on saatu Leader-rahoitus Linnaseudun kautta 31 875,48 €.
Lisätietoja:
Heikki Konsala, hankekoordinaattori
Sydänturvallinen Hattula -hanke (12/2023-12/2024)
Hankkeessa hankitaan 13 sydäniskuria ja niille laitteiden ulos sijoittamisen mahdollistavat lämpökaapit. Lisäksi kahdelle nyt sisällä olevalle sydäniskurille hankitaan lämpökaapit.
Hankkeella ratkotaan kolme sydäniskureihin liittyvää ongelmaa Hattulassa:
· sydäniskureita on vähän (10 kpl) suhteessa Hattulan asukaslukuun,
· vain yksi iskuri on ulkona, siis saavutettavissa 24/7 ja
· vain kaksi iskuria sijaitsee kylissä ja muut niistä ovat Parolassa tai sen lähistöllä.
Hankkeelle on saatu Leader-tukea 15.762 € Linnaseudun kautta.
Lisätietoja:
Heikki Konsala, hankekoordinaattori
Erityisavustus kouluissa tehtävän nuorisotyön kehittämiseen (1.1.2023-31.12.2024)
Hankkeen tavoitteena on koronapandemian jälkeisen koulunuorisotyön kehittäminen ja vahvistaminen Hattulan kunnan alueella, pääpainona koulupudokkaiden ja muiden kouluarjessa haasteita kokevien tukeminen. Tärkeänä tavoitteena on entistä tiiviimmän yhteistyön luominen koulujen henkilökunnan ja nuorisotyöntekijöiden välillä. Hankkeen avulla pyritään takaamaan matalan kynnyksen nopea tuen saanti myös hyvinvointialueiden toiminnan käynnistymisen jälkeen.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt hankkeelle avustusta 50 000 €.
Lisätietoja:
Hanna Träff, nuorisotyöntekijä
hanna.traff@eduhat.fi
Mirka Saarinen, nuorisotyöntekijä
mirka.saarinen2@eduhat.fi
Lasten ja nuorten harrastustoiminta (1.6.2023-31.5.2024)
Hankkeen tavoitteena on luoda monipuolinen tarjonta erilaisia harrastamisen muotoja kaikki oppivelvollisuuden piiriin kuuluvat ikäluokat sekä nuoret aikuiset huomioiden.
Hankkeessa huomioidaan vahvasti myös kylillä asuvat lapset ja nuoret, joille kulkeminen Hattulan keskusta-alueelle saattaa olla haasteellista - keskusta-aluetta silti unohtamatta.
Toiminta toteutetaan "lapsi lähellä"-ajatuksella ja ohjauksessa käytetään erilaisia menetelmiä sekä tarjotaan monipuolisia oppimiskokemuksia ja elämyksiä.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt hankkeelle avustusta 5 000 €.
Lisätietoja:
Mirka Saarinen, nuorisotyöntekijä
mirka.saarinen2@eduhat.fi
Hattulan liikuntaneuvonta (1.1.2022-31.12.2024)
Hankkeen päätavoitteena on kehittää Hattulan kuntaan liikunta- ja elintapaneuvonnan palveluketju ja käytänteet sekä juurruttaa se pysyväksi palveluksi kuntaan.
Alatavoitteina on:
1) Lisätä Hattulan kunnan vähän liikkuvien ja terveytensä vuoksi riskiryhmissä olevien työikäisten ja iäkkäiden liikkumista ja edistää terveellisiä elintapoja, terveyttä, hyvinvointia sekä hyvää työ- ja toimintakykyä.
2) Kehittää matalan kynnyksen ryhmäliikuntatoimintaa vähän liikkuville ja riskiryhmässä oleville.
3) Tuoda näkyvyyttä liikuntaneuvonnan palvelulle, jotta jokainen kuntalainen tietäisi palvelun olemassaolosta ja ohjautumismahdollisuuksista.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt hankkeelle avustusta vuosina 2022-2024 yhteensä 95 000 euroa (35 000 + 30 000 + 30 000 €).
Lisätietoja:
Pia Vekka, liikuntaneuvoja
pia.vekka@hattula.fi
Pöhinää perheliikuntaan Hattulassa (1.1.2023-31.12.2024, jatkoa haetaan vielä vuodelle 2025)
Hankkeen päätavoitteet (2022-2025)
-sekä omaehtoisen että ohjatun perheliikunnan tarjonta lisääntyy
-hattulalaisten perheliikunta ja sitä kautta sekä sosiaalinen, psyykkinen että fyysinen hyvinvointi lisääntyvät
-varhaiskasvatuksen henkilöstön työhyvinvointi ja työssäjaksaminen paranevat
-fyysinen aktiivisuus integroituu osaksi Hattulan varhaiskasvatuksen arkea monipuolisesti, jolloin varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen lasten liikkuminen ja hyvinvointi lisääntyvät
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt hankkeelle avustusta vuosina 2023-2024 yhteensä 59 000 euroa (34 000 + 25 000 €).
Lisätietoja:
Aino Linnaketo-Joutvuo, liikuntakoordinaattori
aino.linnaketo-joutvuo@eduhat.fi
Hattulan KouluPeeTee (1.8.2024-30.6.2025, jatkoa haetaan ensimmäisen hankevuoden jälkeen)
Hankkeen päätavoitteet
-liikuntaneuvonnan tarjoaminen ala- ja yläkoululaisille koulupeeteen avulla
-Move-polun luominen. Polun avulla yhtenäistetään Moven toimintamallit kaikkiin kouluihin sekä hyödynnetään Moven tuloksia paremmin esimerkiksi koulujen terveystarkastuksissa
-liikunnan lisääminen koululaisille uusien liikuntaryhmien avulle
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt hankkeelle avustusta ensimmäiselle toimintavuodelle yhteensä 32 000 euroa
Lisätietoja:
Marika Salminen, hankekoordinaattori
marika.salminen@hattula.fi
Päättyneitä hankkeita
Tieto lisää toimivuutta (2022-09/2024)
Hattulan kunta on mukana valtiovarainministeriön rahoittamassa Tieto lisää toimivuutta -hankkeessa, jolla edistetään paikkatiedon, lupa-asiointipalvelun, rakennusvalvonnan ja maankäytön digitalisaatiota. Yhteishankkeessa ovat mukana Janakkala, Hattula ja Forssa. Hankkeelle on myönnetty rahoitusta yhteensä 518 500 euroa, josta Hattulan osuus on 323 000 euroa.
Hankkeen tuotoksina tavoitellaan osallistujakunnissa yhdenmukaista prosessimallinnusta sekä tietoarkkitehtuuria, joiden määrittelemänä edistetään tiedonohjaussuunnitelman jäsentämistä rakennusvalvonnan- ja maankäytön uusien tehokkaampien työtapojen kehittämiseksi. Tehostunut toiminta helpottaa kuntalaisten arkea sovellusalueeseen liittyvien palveluiden kehittyessä. Onnistuessaan kehittyvä järjestelmäarkkitehtuuri ja kehittyvät työkalut lisäävät työn tuottavuutta ja luovat pohjan rakennetun ympäristön tietojärjestelmän (RYHTI) ja tulevaisuuden digitaalisten tietopalveluiden kehittymiselle.
Lisätietoja:
Kari Uusitalo, elinvoimajohtaja
kari.uusitalo@hattula.fi
Janne Jeronen, järjestelmäinsinööri
janne.jeronen@hattula.fi
Petri Pakarimäki, tiedonhallintapäällikkö
petri.pakarimaki@hattula.fi
Kumppanuuden Hattula (1.6.2022 – 31.03.2024)
Tavoitteet:
-kunnan ja yhdistysten välinen yhteistyö lisääntyy, monipuolistuu ja on aiempaa pitkäjänteisempää
-paikallista yhteistyötä ulotetaan normaaliajan ohella myös poikkeustilanteisiin varautumiseen
-yhdistykset ja kylät parantavat toimintaansa kehittäen valmiuksiaan reagoida toimintaympäristönsä muutoksiin
-yhteistyö yhdistysten kesken lisääntyy ja monipuolistuu
Kokonaisbudjetti 65 264 eur, josta Leader-rahoitusta Linnaseutu ry:n kautta 70 %.
Lisätietoja:
Heikki Konsala, hankekoordinaattori
Hattulan Hurmaavat (1.5.2020-30.4.2022)
Hattulan Hurmaavat oli kaksivuotinen Hattulan kunnan ja kolmen matkailualan yrityksen yritysryhmähanke. Mukana hankkeessa olivat Hattula Golf, Hatusen Liiketilat ja Inkalan Kartano. Hanke osoitti, että hattulalaisilta matkailualan yrittäjiltä löytyy vahvaa yhteen hiileen puhaltamisen mentaliteettia. Verkostoitumalla ja yhteistyöllä yritykset kehittivät yhdessä palveluitaan, tukivat, kannustivat sekä auttoivat toisiaan. ”Matkailua kehittämällä luodaan elinvoimaa edistäviä vaikutuksia koko alueelle”, totesi Leila Ylitalo Inkalan Kartanosta. Osana hanketta syntyi myös uusi, raikas Visit Hattula –logo kaikkien hattulalaisten yritysten käyttöön. Logon eri värivaihtoehtoineen suunnitteli hattulalainen Marika Ijäs MI Suunnittelusta.
Logomateriaali löytyy Hattulan kunnan verkkosivuilta osoitteesta https://www.hattula.fi/palvelut/matkailu-ja-vapaa-aika/matkailu-ja-neuvontapalvelut/visit-hattula/
Hattulan Hurmaavat -yritysryhmähanketta rahoitettiin Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. Yritysryhmän hanketuki on tarkoitettu kehittämispalvelujen hankintaan. Osa hankkeen kehittämistoimista oli kaikille osallistujille yhteisiä, osa yrityskohtaisia. Julkisen rahoituksen osuus yritysryhmähankkeessa on 75 % ja osallistujat maksoivat kustannuksista itse 25 %.
Lisätietoja:
Tiina Heinonen, projektipäällikkö
tiina.heinonen@proagria.fi